Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Paluu torppariaikaan?

Hallituksen lakiesitys, joka helpottaisi työntekijän irtisanomista alle 20 hengen työpaikoissa, on kuumentanut poliittisen syksyn. Ammattiliitot ovat organisoineet ylityökiellot, jota Teknologiateollisuus jyrkin vedoin arvostelee. Ylätasolla aallot lyövät yli, mutta ei mietitä sitä nyt. Tarkastellaan asiaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Esimerkkihenkilömme Jutta on töissä menestyvässä keskisuuressa yrityksessä, työporukkaan kuuluu 15 ihmistä. Jutta tekee duuninsa, mutta on muuten sitä mieltä, että työ on työtä, perhe, ystävät ja vapaa-aika ovat eri asia. Hän kieltäytyy ylitöistä, koska yksinhuoltajana hän ei voi varastaa aikaan lapseltaan loputtomiin. Firman omistaja on sitä mieltä, että Jutta on tässä suhteessa vähän hankala, hän ei puhalla ”yhteen hiileen” kuten muut. Hän ei ole ”sitoutunut”. On siis aika antaa Jutan viettää työttömänä laatuaikaa lapsensa kanssa ja palkata tilalle ihminen, jonka arvot ovat ”oikeassa järjestyksessä”. Koska irtisanomisen syy on Jutan ”työhaluttomuus” (eli Jutan oma vika), hän joutuu elämään töiden loppumisen jälkeen kolme kuukautta ilman työttömyysturvaa. Huomioi: Jutta voisi olla myös Jukka, ja heitä on kymmeniä tuhansia! Jos hallitus saa tahtonsa läpi, Jutta ei ole työelämässä enää sopimusyhteiskunnan piirissä, vaan mielivallan armoilla. Hänen olisi tehtävä työstä elämänsä korkein arvo ja työehdoista hänen olisi jatkossa ”neuvoteltava joustavasti” työnantajansa kanssa. Kenen mielestä tämä on tasa-arvoa? Jos Jutta saisi oikeudenmukaista kohtelua, hän saisi töiden loputtua ”kultaisen kädenpuristuksen” ja jos hän lähtisi omasta tahdostaan, häntä ei odottaisi kolmen kuukauden karenssi. Sipilä ja Orpo haluavat lakeineen palata ajassa sadan vuoden taakse, torppariaikaan. Olisiko meidän estettävä se? Janne Laulumaa