Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Nauramisesta, aika vakavasti…

”Tulossa ovat, rankkasateet ja rajut tuulet. Nyt jos koskaan on suojattava naurujuuret.” Niitä minä tosissani pyrin hellimään ja ruokkimaankin, naurujuuria. Käyntikorttini alarivillä tarjoan mm. nauruterapiaa. Johtuneeko siitä, että jo lapsuudessa minua on rangaistu nauramisesta, hoettu sananpartta ”Räkänokastakin mies tulee, vaan ei turhannaurajasta”. Ja höpö höpö.   Vuosisatoja kansaamme – tätä sinnikästä, puurtavaa, missä tahansa pärjäävää heimoa on opetettu vaikenemaan ja mieluummin murjottamaan. Tähän ilolla siteeraan Arja Tiaista: ”Minun suuhuni eivät suitsia saaneet. Jotain omaa ihmisellä sentään saa olla – edes tämä vauhkous!” Eihän ihminen välttämättä naura koska on iloinen, vaan on iloinen koska nauraa. Tosin koulussa minua on komennettu hekottamisesta nurkkaan (kuulostan kuulemma tukehtuvalta sammakolta). Ekaluokalla en käskyä totellut. Koin rangaistuksen epäoikeudenmukaisena ja yhä täysillä kurnutellen selitin opettajalle, etten voi nauramiselle mitään, minuahan oli yllytetty: takanani istuva Björkbackan Jorma oli kuiskannut vitsin. Onneksi nauru tarttui opettajaankin ja sillä kertaa häpeänurkka peruttiin. Eikä nauruhermoni vieläkään pidä. Onneksi. Elämähän on ajoittain tarpeeksi vaikeaa muutenkin. Nauraminen on ilmaista terapiaa, se on loistava stressilääke. Terveys ja iloisuus synnyttävät vuorotellen toinen toistaan. Naura itsesi terveeksi, naura itsesi luovaksi. Kursseillani piirrän fläppitaululle HAHAA ja AHAA – ja vedän yhtäläisyysviivat niiden väliin. Nauru voi olla oikotie myös oivaltamiseen.   En lähde luettelemaan naurun terveysvaikutuksia, niitä on kymmeniä. Nauraminen antaa kyytiä elimistön kuona-aineille, lujittaa vastustuskykyä, rentouttaa, nostaa kipukynnystä – jopa laihduttaa. Ns. ”räkänauru” kirjaimellisesti puhdistaa keuhkoja limasta. Olen pitkään seurannut ihmisten tapaa nauraa – sen mitä omalta hirnumiseltani kuulen. Luotan herkemmin ihmiseen, jonka nauru tulee persuksista saakka – pidättelemättä, kontrolloimatta, ympäristöstä piittaamatta. Keuhkojensa kärjillä kohteliaasti ja sovinnaisesti naureskelevat kenties piilottelevat jotain tai eivät ainakaan uskalla olla kokonaan läsnä. Tiivistin tämän aikoinani: ”Nauru ei ole suun asia. Kysy vaikka korviltasi.” Hokemiani itsehoitovinkkejä: vedä huulesi hymyyn heti herätessäsi. Jos se ei onnistu, nosta sormilla suupieliä ylöspäin. Aivomme ovat nimittäin narrattavissa: silloin ne tulkitsevat että meillä on oikeasti hauskaa – ja mielihyvähormonit lähtevät liikkeelle. Oikein vaikeina hetkinä virnistele peilikuvallesi, hekottele tekonaurua ja kas kummaa: se saattaa muuttua aidoksi. Tiukan hetken tuloksena syntyi lause ”Naura täyttä kurkkua, jos on ampiainen nielussa”.   Ilo on herkkää leviämään. Kun kohtaat kadulla vieraat vihaiset kasvot, hymyile aidosti! Lempeydestä ja elämänilosta hänellä lienee kalvavin puute. Aloittaessani kirjailijanuraani 1983 nuorisoromaanilla Sämpyläsissit, WSOY pyysi minulta kirjakauppalehteen esittelyä itsestäni. Riimittelin: ”Pelleksi minun pitäisi pyrkiä ei kirjailijaksi. Haluan iloisen yleisön, aplodeja kesken kaiken.” Tuula Sandström kirjailija, runoilija