Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Sateet toivat myöhäisen sienisadon

Viljelyksillä ja kotipuutarhoissa osa sadosta on kuuman ja kuivan kesän jälkeen kypsynyt reilusti etuajassa, mutta sienimetsässä puolestaan ollaan myöhässä, jopa kuukauden joidenkin lajien suhteen. Nyt kun sateita on paikoin saatu runsaastikin, kannattaa vielä suunnata sienestämään. – Viikko reilusta vesisateesta, silloin yleensä puhkeaa sieniä paljon, opastaa Pekka Kaven . Kaven ja Hilkka Stenroos vetivät Kuhankuonon Ladun ja Polun sieniretken Nousiaisissa lauantaina. Parin tunnin kierroksen jälkeen koreihin kertyi monenlaista maisteltavaa. – Sienestäjän kannattaa seurata peuranpolkuja, niiden varrelta yleensä löytyy sieniä. Kun maa rikkoutuu, itiöt tulevat helpommin pintaan. Kiirettä ei kannata pitää vaan kulkea hitaasti, Kaven muistuttaa. Aloittelijan kannattaa kanttarellien ja suppilovahveroiden jälkeen kokeilla tatteja, sillä niistä ei mikään ole myrkyllinen, ainoastaan sappitatti on pahanmakuinen. Erityisesti nuorella sienellä kaikki tunnusmerkit eivät välttämättä ole kovin selkeät, joten kirjojen ja nettipalvelujen sienitietoutta kannattaa tutkia tarkkaan, ja mieluummin jättää epävarmat tapaukset metsään kuin lähteä kokeilemaan.   Sieniretkellä koreihin päätyi muun muassa kangasrouskuja. Suppilovahveron tavoin niitä löytää usein samasta paikasta enemmänkin, kun sen ensimmäisen on huomannut. – Se on hyvä kastikesieni, mutta ryöpättävä. 10–15 minuuttia keitetään ja huuhdellaan puhtaaksi, Stenroos muistuttaa. Haperoita on paljon erilaisia ja lähes kaikki ovat hyviä syötäväksi. – Muutama kirpeänmakuinen on, esimerkiksi yksi oikein kirkkaanpunainen. Voisi sanoa, että kaikki keltaiset, vaaleanpunaiset ja rusehtavatkin haperot ovat yleensä hyviä. Rouskuissa kannattaa kokeilla, millaista nestettä helttojen välistä puristettaessa tulee. – Hyvissä rouskuissa se on valkoista.   Retkelle osallistunut Pirkko Lammi kertoo keräävänsä yleensä kanttarelleja, herkkutatteja, suppilovahveroita, rouskuja, haperoja, lampaankääpiä ja orakkaita. – Yleensä en ota mitään valkoista, ja vahakkaita ja valmuskoja en tunne, hän pohtii. Retkellä tutkittiin myös syötäväksi kelpaamattomia sieniä. Esimerkiksi pulkkosieniä tuli vastaan paljon. Huomiota kiinnitti komeankokoinen samettijalka, joka on ruokasieneksi kelvoton, mutta lankoja niillä voi värjätä. Nimensä mukaisesti sienen jalka on paksun samettimaisen nukan peittämä. – Ei ole taivaanharmainta hajuakaan, että mitä nämä ovat, totesi Pasi Bergman korin pohjalle keräämistään sienistä, joiden sitten tutkimisen jälkeen arveltiin olevan muun muassa pikkurouskuja ja lahokkaita tai mesisieniä. Vertailuun päätyivät myös kanttarellit eli keltavahverot ja valevahverot. Valevahverokaan ei ole myrkyllinen, mutta huonompi ruokasienenä.     Syötävä sienisaalis paistettiin maisteltavaksi Metsästysseura Paukun kodalla. Pannulle päätyi muun muassa limanuljaskoita, jotka nimestään huolimatta ovat maukkaita ruokasieniä. – Limanuljaskaa ei tarvitse ryöpätä. Nylje vain nahka pois ja pistä pannulle, Kaven vinkkaa.   Retken sato pilkottiin kaikki samaan pannuun, mutta muutoin Kaven neuvoo paistamaan lajikkeet erikseen, jotta pystyy erottamaan niiden maun. Miten kauan sieniä sitten pitää paistaa? – Valmistuksen takia ei ole rajoituksia sillä, miten kauan paistaa eli ihan oman maun mukaan, Stenroos neuvoo. Stenroos käyttää sieniä monipuolisesti. Viimeksi hän on tehnyt kaalikääryleitä niin, että jauhelihan tilalla oli sieniä. – Riisin tosin keitin lihaliemessä ja paistoin sipulia. Hyviä niistä tuli, vaikkei lihaa ollutkaan. Sieniä voi myös lisätä esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen ja lihamurekkeeseen. Kuivattua sienimurua on helppo lisätä leivonnassa taikinaan.