Lemuun tulee hyvinvointipuisto

Maskun kunta ryhtyy rakentamaan Lemuun hyvinvointipuistoa Askaistentien varrelle. Tekninen lautakunta hyväksyi hankesuunnitelman. Aluehallintoviraston on myöntänyt hankkeeseen avustuksen, jonka mukaan työt on aloitettava lokakuun loppuun mennessä. Kunta sai kuolinpesän omaisuuden vuonna 2016 sillä ehdolla, että perintö käytetään lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lemun hyvinvointipuiston lisäksi perintörahaa käytetään kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Kurittulan uuden koulun läheisyyteen rakennettavaan lasten ja nuorten hyvinvointipuistoon.