Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäestä lähdössä sivistysosaston viranhaltijoita

Mynämäessä on tulossa muutoksia sivistysosaston henkilöstöön, sillä muihin tehtäviin ovat lähdössä sekä kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja  Laura Päiviö-Häkämies  että liikunta- ja nuorisopalveluvastaava Anna-Maria Salminen. Päiviö-Häkämies on valittu Humanistiseen ammattikorkeakouluun yliopettajaksi. Mynämäen kunnanhallitus myönsi maanantain kokouksessaan hänelle palkatonta virkavapautta marraskuun alusta kuluvan vuoden loppuun. Kunnanhallitus on 2015 hyväksynyt palkattomien virkavapaiden myöntämisessä periaatteen, että sitä voidaan myöntää toisen vakinaisen tehtävän hoitamista varten korkeintaan koeajaksi. Työpaikan vaihdokseen ei Päiviö-Häkämiehen mukaan liity mitään draamaa. – Joskus tulee aika vaihtaa. Olen ollut Mynämäessä kuusi vuotta, ja viihtynyt hyvin, hän kertoo. Hän jatkaa työssään lokakuun loppuun, ja pyrkimyksenä on siihen mennessä saada valmiiksi isot asiat, kuten ensi vuoden talousarvio.   Liikunta- ja nuorisopalveluvastaava Anna-Maria Salminen on jo lähtenyt kunnasta. Kasvatus- ja sivistysjohtaja on myöntänyt hänelle virkavapaata syyskuun ajaksi ja lautakunta käsittelee seuraavassa kokouksessaan seuraavan loka-, marras- ja joulukuun virkavapausanomuksen. Salmisen tehtävät on jaettu muulle henkilöstölle kuten oli myös viime vuonna hänen ollessaan opintovapaalla. Liikunnanohjaaja (YAMK) Anna-Maria Salminen on valittu Kaarinan Pojat ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi, ja hän aloitti uudessa toimessaan 3. syyskuuta.