Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Lohikalojen syysrauhoitus alkoi – koskee myös Laa-, Mynä- ja Hirvijokea

Lohikalojen lohi ja taimen kalastuslain mukainen syysrauhoitus joissa ja puroissa astui voimaan 1. syyskuuta, ja jatkuu kolme kuukautta marraskuun loppuun asti. Mereen laskevissa joissa myös siika kuuluu rauhoituksen piiriin. Varsinais-Suomessa näitä jokia ovat esimerkiksi Laa-, Mynä-, Hirvi-, Aura-, Halikon-, Uskelan ja Kiskonjoet. Poikkeuksena Paimionjoessa on Paimionjoen kalastusseuralla Ely-keskuksen erikoislupa kalastaa siikaa 15. lokakuuta alkaen mädinhankintaa varten. Aurajoessa Turun Halistenkoskella kalastus on rauhoitusaikana kielletty kokonaan. Kosken alapuolen suvantoalueella saa kalastaa, mutta kaikki mahdollisesti saaliiksi saadut lohet, taimenet ja siiat pitää vapauttaa. Kalatalousalan neuvonnasta Lounais-Suomen alueella vastaa L-S Kalatalouskeskus ry.