Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Vahteruksen uusin on Petes-halli

Lämmönsiirtimiä valmistava Vahterus Oy laajentaa tuotantotilojaan, mikä mahdollistaa tuotantokapasiteetin noston. Yhtiö on tällä vuosituhannella investoinut tiloihin ja laitteisiin vuosittain noin 2 miljoonan euron edestä, kertoo teknologiajohtaja Paavo Pitkänen. – Tosin tänä vuonna investoinnit nousevat noin 3 miljoonaan euroon, josta isomman osan vie tämä nyt valmistunut uusi Petes-halli. Uudet tilat mahdollistavat tehtaan layoutin eli toimintojen sijoittelun uudistamisen siten, että materiaalin ja puolivalmisteiden kulku virtaviivaistuu. Petes-hallin harjannostajaisia vietetään perjantaina 31.8. Hallin pinta-ala on noin 1450 neliömetriä, jonka jälkeen yhtiön rakennusala kokonaisuudessaan on yli 13 500 neliömetriä. Uuden rakennuksen myötä Vahterus saa lisää valmistustilaa jatkuvasti kasvavaan tuotantoonsa. Petes-halli on Vahteruksen yhdeksäs tehdastilojen laajennus sen jälkeen, kun yritys muutti Vahteruksen kylästä Kalannin keskustan alueelle, vanhan meijerin alueelle ja Mannersuon teollisuusalueelle. Niin rakentamisessa kuin muussakin toiminnoissa yhtiö pyrkii hyödyntämään paikallisia työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita. Petes-hallin pääurakoitsija oli Rakennus-Lalla Oy, ilmastointiurakoitsija Laitilan Ip-työ Oy ja sähköurakoitsija Vakka-Service Oy. LV-töistä vastasi Vesi-Vasa. Arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta vastasi Insinööritoimisto Rakenne Uusikaupunki Oy, sähkösuunnittelusta Suunnittelutoimisto Enertel Oy ja LVIA-suunnittelusta Insinööritoimisto R.J.Virta Oy. Vahterus on hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja. Vuonna 1990 perheyritys työllistää Suomessa yli 250 henkilöä ja tytäryhtiöissä ulkomailla, USA:ssa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Kiinassa, 30 henkilöä. – Henkilöstömäärä on kasvanut vuosittain. Vuosi 2009 oli maailmanlaajuisesti hiljainen vuosi, mutta silloinkaan emme työntekijämäärää vähentäneet. Ammattitaitoisen työvoimaan saannissa on haasteensa, mutta olemme siinä onnistuneet muun muassa oman, yhteistyössä Laitilan (Winnova) kanssa toteutetun koulutuksen avulla, kertoo Pekka Pitkänen. Vahterus valmistaa lämmönsiirtimiä prosessi- ja kemianteollisuuteen sekä kylmä- ja lämpölaitoksiin. Tuotannosta 95 prosenttia menee vientiin, josta Euroopan viennin osuus on puolet. – Energian säästön ja ekologisen tuotannon myötä lämmönsiirtimien tarve maailmalla kasvaa. Tulevaisuutta tällä alalla on sanoo Vahterus Oy:n teknologiajohtaja Pitkänen.