Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Suomen 93. Ässäkenttä vihittiin käyttöön Maskussa

Maskun Kurittulan koululla vihittiin torstaina käyttöön Ässäkenttä, joka sai nimekseen Repe, reilun pelin ajatuksen mukaan. Siksi kentän säännöissä onkin listattu, että siellä pelataan reilua peliä, otetaan kaikki mukaan peliin, pidetään kenttä hyvässä kunnossa, huolehditaan pelivälineet takaisin paikalleen, puhutaan kauniisti toisille, ei käytetä kenttää kiipeilytelineenä, ja ennen kaikkea pidetään hauskaa. Kenttä on rakennettu paikalleen jo toukokuussa, mutta virallisesti se otettiin käyttöön nyt koulujen alettua. Rehtori Hannu Lehto sekä maskulainen, Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirijohtaja Jouni Koivuniemi kertovat ilokseen huomanneensa, että kentällä on ollut jo kesän aikana aktiivista käyttöä. – Nämä kentät palvelevat paitsi koululiikuntaa, myös lasten, nuorten ja harrastajien vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksia. Ässäkenttien ohi kun kulkee, niin aina niissä on, iltaisinkin, meno päällä, toteaa Koiviuniemi, joka avajaisissa lahjoitti Palloliiton puolesta Kurittulaan myös ison kassillisen jalkapalloja.   Ässäkenttä on S-ryhmän ja Suomen Palloliiton yhteinen monitoimikenttäohjelma, jonka tavoitteena on rakentaa Suomeen yhteensä sata monitoimikenttää ja olla siten vaikuttamassa lasten ja nuorten liikunnan lisääntymiseen. Kurittulan kenttä on järjestyksessään 93. ja tavoite sadasta kentästä on täyttymässä syys-lokakuussa. Kurittulan järjestysnumerosta kertovan kyltin ruuvasi avajaisissa paikoilleen kentän rakentajan Leikkiset Oy:n edustaja Jussi Niskala . Jouni Koivuniemi näkee kenttäohjelman kaltaisen yhteistyön järjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän välillä tarpeelliseksi, jotta lähelle käyttäjiä saadaan lisää kiinnostavia ja toimivia liikuntapaikkoja. Turun Osuuskaupan toimialueella Kurittulan kenttä on 11. Aiemmin valmistuneiden kenttien käyttökokemukset ovat olleet TOK:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Jaana Evestin mukaan hyvin kannustavia. – Ässäkenttä on monipuolinen lasten ja nuorten liikuntapaikka. Liikunta auttaa jaksamaan myös koulutyössä ja opettaa samalla yhteispeliä. Tärkeää on sekin, että Ässäkentällä harrastavat maksutta myös ne lapset ja nuoret, jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa, Evesti toteaa.