Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Vakka-Suomi halutaan mukaan elokuvatuotantoihin

Suomi on noussut kansainvälisten elokuvayhtiöiden kiinnostuksen kohteeksi. – Koskaan ennen minulle ei ole soitettu ja pyydetty käymään isolla studiolla Los Angelesissa, elokuvakomisaari Teija Raninen kertoo. Nyt soitellaan. Kansainvälisten yhtiöiden kiinnostus ei ole sattumaa, vaan Länsi-Suomen Elokuvakomissio on tehnyt töitä sen eteen jo vuosia. Ratkaiseva tekijä on myös valtion tuotantokannustin, joka houkuttelee yhtiöitä Suomeen.   Ranisen mukaan Suomi on nyt niin hyvässä valokeilassa, että esimerkiksi seuraavaa Bond-leffaa voitaisiin hyvin kuvata saaristossa. – Meidän saaristoa ei ole missään Los Angelesissa tunnettu. Lappi löytyy googlettamalla, mutta ei saaristo, siksi meidän on pitänyt markkinoida saaristoa. Nyt kun kansainvälisten elokuvayhtiöiden kiinnostus on herännyt, siihen pitäisi vastata myös kunnolla. Käytännössä se tarkoittaa, että jos leffayhtiö haluaisi kuvata esimerkiksi Kustavissa tai Uudessakaupungissa, kunnassa pitäisi olla täysvalmius vastaanottaa tulijat. – Se merkitsee sitä, että catering toimii, kuljetukset toimivat, kaikki palvelut ovat lähellä saatavissa, Raninen sanoo. – Elokuviin tarvitaan kaikenlaista, autoja, traktoreita, kaivinkoneita, liikenteenpysäyttäjiä ja vaikka mitä.   Turku Science Park Oy on tehnyt Vakka-Suomen kunnille tarjouksen osallistumisesta Länsi-Suomen Elokuvakomission toimintaan. Ranisen mukaan nyt on joko tai – tilanne, eli kaikkien kuntine pitää lähteä mukaan, tai sitten ei lähde yksikään. – En voi tuotantoyhtiölle sanoa, että tässä kulkee kuntaraja. Toisaalta sekään ei ole reilua, jos jokin sellainen kunta hyötyy, joka ei ole lähtenyt mukaan. Kunnan osuudeksi tulee maksaa asukaslukuun perustuva osallistumismaksu, joka esimerkiksi Kustavin kunnalta on 295 euroa. Kunta saa maksua vastaan laajaa markkinointia kotimaassa ja ulkomailla sekä yritysvalmennusta. – Kaiken sen video- ja lokaalikuvamateriaalin, jonka me teemme, kunta saa myös omaan käyttöönsä. Osallistumismaksu on siihen nähden todella pieni. Sen lisäksi järjestämme koulutusta yrityksille, alueen ammattilaisille ja avustajille. Raninen toivoo, että kunnat tekevät ratkaisunsa nopeasti. – Toista kertaa tilaisuutta ei tule. Parainen on jo lähdössä mukaan. Niinhän tässä voi käydä, että elleivät Vakka-Suomen kunnat lähde nyt mukaan, elokuvatuotannot suuntautuvat Turunmaan saaristokuntiin. Esimerkiksi Uudessakaupungissa olisi jo voitu kuvata yksi pitkä kotimainen elokuva. Tuotantoyhtiö oli kiinnostunut kaupungista, mutta koska Uusikaupunki ei ole mukana Länsi-Suomen Elokuvakomission toiminnassa, kuvaukset menivätkin muualle. Elokuva-ala on laajasti työllistävää ja se tarjoaa työtä useille eri toimialoille. Esimerkiksi kansainvälisen The Girl King -elokuvan tuotantoa varten Turussa ja Mynämäessä ommeltiin 300 pukua. – Catering-firmat ovat tuotantoryhmille todella tärkeitä. Koulutamme yrityksiä, jotta ne osaavat palvella mahdollisimman hyvin, sillä kaiken pitää mennä kuin Strömsössä. Mitään kinkkukiusauksia kansainväliselle tuotantoryhmälle ei voi tarjota, Raninen noukkii esimerkin. – Yksi kuljetuspuolen kaveri pääsi mukaan yhden ison leffan tuotantoon. Kun istuimme seuraavana vuonna elokuvan ensi-illan jälkeen jatkoilla, hän kertoi yrityksensä liikevaihdon kolminkertaistuneen. Kun The Girl King -elokuva pyöri leffasaleissa, Turun linnan kävijämäärä kasvoi 20 000:lla tavanomaisesta.   Vuosina 2010– 2018 Länsi-Suomen elokuvakomission alueella tehty 29 pitkää elokuvaa, 18 tv-sarjaa vietetty 14 457 hotelliyötä taloudellinen hyöty alueelle 16,3 miljoonaa euroa