Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Hakkenpään harharetket

Päätöksenteosta Hakkenpään asiassa voisi laukoa useitakin vähemmän mairittelevia näkökantoja, mutta koska siitä ei olisi asiassa apua, jätämme sanomatta. Kun ratkaistaan Hakkenpään myyntitarjouksen kaltaista asiaa, pitäisi myynnin vastustajilla olla esittää asialle vaihtoehto. Eihän myymättä jättäminen ole mikään asian ratkaisu. Ajateltiinko ehkä, että odotetaan seuraavaa prinssiä, joka haluaa syytää rahaa Hakkenpäähän? Voi tulla pitkä odotus. Jos sahan aluetta ei nyt myydä, jää vain yksi muu vaihtoehto; kunnan olisi kunnostettava ja rakennettava alue itse. Nykyisillä Hakkenpään vuosituotoilla ei vuokralaisen ole mahdollista saada aluetta houkuttelevaan kuntoon. Kunnan resurssit huomioiden on epäilemättä paljon parempi myydä alue, ja antaa ostajan tehdä tarvittavat panostukset alueen kuntoon saamiseksi. Silloin tietenkin on huomattava laatia myyntiehdot niin, että kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälaisen ilmeen alue saa. Hakkenpää on saaristolaiskylä, jolla on vetovoimaa juuri sen vuoksi. Siihen ei oikein ”Haikon kartanon tyylinen” rakentaminen istu. Pitäisi noudattaa perinteistä saaristolaisrakentamista (vrt. Siggen suunnitelma). Toivottavasti kunnanjohtajalla on tähän sopivat keinot mielessä. Taivassalolaista kateutta olisi paikallaan muutenkin tässä asiassa hiukan loiventaa, toisihan toimiva ja houkutteleva satamapaikka monenlaista oheishyötyä eri suuntiin. Larjaman Saha on jo osoittanut aloitteellisuuta ja tuonut nimikkopenkin uimarannalle. Jotakin tällaista sopisi muidenkin rakennusalan yrittäjien tehdä. Idyllisiä rantavajoja, joissa paikalliset yrittäjät voisivat esitellä tuotteitaan ja toimintaansa, kesätyttö tai -poika rantaan päiväsajaksi. Kun vielä Hakkenpään merenkävijät elvyttäisi legendaarisen Hakkenpäänpurjehduksen, kävisi Hakkenpäässä kuhina. Tällaisilla konsteilla saattaisi Hakkenpään tarina viimeinkin saada myönteisiä piirteitä. Kaija ja Matti Riikari