Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

MS Parman junnut Tiomilan palkintopallilla

MS Parman alle 16-vuotiaat sijoittuivat hienosti yhdeksänneksi kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena Tiomilan nuorisoviestissä Nynäshamnissa lauantaina. Viestiin osallistui 330 kahden tytön ja kahden pojan muodostamaa joukkuetta. Voittoon suunnisti Espoon Suunta. Avausosuudella MS Parman Wille Laitamäki kiirehti heti paukusta piikkipaikalle ja tempaisi K-paikalle mennessä parinkymmenen metrin etumatkan muihin. Yliyrittäminen kostautui nopeasti isona virheenä, kun väliajoissa poika oli 3,5 minuuttia kärjestä ja sijoitus vähän toisella sadalla. Wille kokosi kuitenkin hienosti itsensä ja kelasi vielä minuutilla kärkeä kiinni ja vaihtoi sijalla 33. 2. ja 3. osuuksille seura sai asetta kaksi juoksijaa. MS Parman kaksikko Samuli Rousku ja Jussi Ankelo siirtyi välittömästi ohituskaistalle. Kahden kilometrin väliajoissa pojat olivat nousseet jo kymppisakkiin. Lopussa Jussi oli juoksuvoimaisempi ja kiri vaihtoon sijalla neljä vajaat kaksi minuuttia keulasta, mutta vain 36 sekuntia kakkospaikasta. Kaksikko Elsa Ankelo ja Ilona Ruohola oli kolmannella osuudella. Lopussa Elsa oli vauhdikkaampi tullen vaihtoon sijalla viisi. Tessa Salmia teki ankkuriosuudella puhtaan suorituksen. Vaikka vastassa oli 16-sarjan kovia poikia, sijoitus tippui vain vähän yhdeksänneksi. – Meillä on ikäluokassa potentiaalia. Poissa olivat Finn Springissä loukkaantunut Emma Katajamäki, Niklas Ekströmillä ja Aleksi Karttilalla on jalkavaivoja eivätkä Elisa Pirilä ja Lotte-Line Ekström olleet matkassa. Mukana olleilla oli kuitenkin mukavaa ja ryhmähenki hyvä, kertoi nuorten valmentaja Jyrki Ankelo. Kakkosjoukkue Noora Neuvonen, Sami Karru, Lauri Aalto, Essi Valtonen, Saara Tuomisto ja Anni Aho selviytyi urakastaan omalla tasollaan hyvin ja oli 136.