Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tärkeintä on vauhti, ääni ja hyvät eväät – U:gissa ja Laitilassa ajettua Oili Jalonen -rallia seurasi uskollinen yleisö

Lauantaina ajetun Oili Jalonen -rallin viidestä erikoiskokeesta neljä sijoittui Laitilaan ja yksi osittain Uudenkaupungin puolelle. Kalannista Pyhämaan suuntaan kulkevan Sannaistentien mutkat keräsivät kymmeniä katsojia jännittämään, kenet vauhti heittää ulos tieltä. – Rallit on pakko nähdä aina. Me ollaan penskasta asti oltu katsomassa, viisihenkisessä seurueessa rallia seurannut Pekka Anto kertoi. Pyhärannasta ja Uudestakaupungista saapunut seurue kävi seuraamassa ensimmäistä erikoiskoetta, minkä jälkeen kolmannen kokeen ihan niille parhaimmille katsomissijoille ei enää ennättänyt. Oma auto on usein jätettävä kauas. – Parhaimmat kaatopaikat ovat tästä parin kilometrin päässä. Ei jaksettu lähteä sinne kävelemään, kun olisi pitänyt vähän väliä hypätä pois tieltä. Rallin seuraaminen on mukavaa ajanvietettä porukalle, jonka mukana toista kertaa viihtyi myös kymmenvuotias Valtteri Anto . Rallissa ääni ja vauhti ovat ne, jotka kiehtovat. Monituntisen katsomisrupeaman jaksaa hyvien eväiden voimalla. – Karkkia ja limpparia pitää olla. Santtiosta saapunut Teuvo Kaukonen tyytyi niinikään katsomispaikkaan läheltä parkkiin saatua autoaan. Nuorempana hänen tuli kierrettyä kaikki mahdolliset kilpailut Jyväskylän ralleista alkaen, mutta nyt riittävät lähiseudun ajot. – Olen ajanut aikanani motocrossia, ja jos olisi ollut varaa, olisin ruvennut ralliakin ajamaan, hän kertoi. – Sen verran pitäisi oppia, että jakkaran ottaisi mukaan, sillä selkä tässä puutuu. Yleisön kerääntyminen reitin varrelle luo tunnelmaa myös ajajille. – Yleisön huomaa kyllä ajon aikana, lähinnä risteyspaikoissa ja mutkissa, joissa on väkeä odottamassa ulosajoja. Antaa hienon fiiliksen, kun porukkaa on paljon ja tietää, että joukossa on tuttuja katsomassa, nousiaislainen Markus Vyyryläinen (RaisUA) sanoo. Omassa luokassaan neljänneksi ajanut nousiaislainen oli omaan tulokseensa tyytyväinen. – Joka rallista oppii aina. Kartturina olen ollut kyydissä monta kertaa, mutta itse ajoin Sannaisten pätkän ensimmäistä kertaa. Tämä on kaunista seutua, jossa on mukava päästellä. Oili Jalonen -ralli oli Suomen Juniorimestaruussarjan neljäs ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon ajoi sarjaa johtava Juho Koski-Lammi (JaMoKe/UA). Katso kilpailun tulokset