Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Vakka-Rastin Erkin Maili suunnistettiin päätökseen

Suunnistajalegenda Erkki Luntamon kunniaksi kaksi vuosikymmentä sitten perustettu Vakka-Rastin erityinen kuntorastien tapahtuma, Erkin Maili suunnistettiin 20. ja viimeisen kerran Uudenkaupungin Hakametsässä tiistaina. – Hieno kokemus, myös metsässä. Oli upeaa saada olla mukana, sanoi tapahtumaa seurannut ja itsekin kahdeksan rastin lenkin 37 minuutissa kiertänyt Luntamon tytär Maija Toivonen keskuspaikka Prykin pihalla. – Enhän minä suunnistuksesta juuri mitään ymmärrä, vaikka olenkin suunnistajan tytär. Kovasti ihailen tätä taitoa. Karttoja meillä kotona on aina katseltu paljon. Maija Toivonen sanoi, ettei isä-Erkki koskaan ihmeemmin painostanut tai edes kannustanut viittä lastaan metsään. Sisaruksista toiseksi vanhin Ilkka Luntamo perheineen taisi olla eniten innostunut rastien etsinnästä. Moninkertainen veteraanien maailmanmestari Erkki Luntamo hauskuutti aikoinaan yleisöä eräässä kansainvälisessä kenttähaastattelussa toteamuksella, että hänen poikansa ovat tulleet niin vanhoiksi, että ovat jo aikoja sitten lopettaneet suunnistuksen. Maija Toivonen on sydämestään kiitollinen siitä, että Vakka-Rasti ehti Luntamon kunniaksi järjestää satavuotisjuhlakilpailun Kalannissa. Erkki nautti olostaan suunnistuskaverien ja -vieraiden keskellä. Tapahtuma Hallussa neljä vuotta sitten oli tärkeä ja mieliinpainuva. Vain pari viikkoa juhlakisan jälkeen ikisuunnistaja olikin sitten jo edesmennyt.   Erkin Maili suunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, Luntamon 85 ikävuoden kohdalla. Tapahtuman ideoinnissa seuran silloinen puheenjohtaja Outi Nurmi oli vahvasti mukana. Tavoitteena oli saada syntymään tilaisuus, jossa kaikki ikäluokat voivat suunnistaa saman radan. Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Erkki yhtenä vauhdikkaana tietysti mukana noin mailin pituisella lenkillä. Ikähyvityksillä tasoitettiin loppuaikoja. Maanantaina suunnistettiin viimeinen 20. maili. Hakametsässä uudella kartalla nopein leimaaja oli Pasi Nurmi, Timo Helin jäi niukasti kakkoseksi. Osanottajia Timo Penttilän suunnittelemalla laadukkaalla radalla oli kaikkiaan 71. Ikähyvityksillä tuloslista muokataan vielä uuteen malliin.