Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Naantali palkitsi jälleen kauneimpia pihoja

Naantalissa on järjestetty pihakilpailuja jo vuodesta 1967 alkaen ja palkittu vuosien saatossa 289 pihaa erilaisilla huomionosoituksilla. Naantalin 575-vuotisjuhlanpäivänä torstaina jaettiin tunnustusten lisäksi myös 47. pihamestarilaatta. Kotipihatoimikunnan sihteeri Kristiina Aaltonen kertoo, että pihakilpailu on käyty perinteiseen tapaan, eli kuntalaiset ovat itse ehdottaneet kilpailuun pihoja. Ilmoitettujen pihojen joukossa oli hyvin erilaisia pihoja, uusia ja vanhoja, pieniä ja suuria. Kaupunginhallitus on valinnut kotipihatoimikunnan tuomaroimaan pihoja. Sen puheenjohtajana on toiminut Eero Myrskykari . Kokouksissaan 31.7. ja 6.8. kotipihatoimikunta päätti palkita seuraavat pihat: Pihamestarilaatta: Sirpa ja Jaakko Vira, Maijamäentie 8. Palkintosijat: Oili ja Teppo Peltomaa, Ratsulantilantie 10, Virpi ja Juha Valtonen, Velkuanmaantie 85, Ravintola Pohjankulma, Rymättyläntie 1089. Kunniakirjat omakotipihalle: Hilkka ja Roope Heikkilä, Haahdenniementie 18, Pertti Lehto, Luotojentie 138, Orvokki Sariola, Rantalantie 64, Helena ja Raimo Äijälä, Hellemäentie 13. Kunniakirja yhteisön pihalle: Karvetin klubitalo, Raisio-Naantali Fountain House, Ripikatu 13. Kunniakirja rivitalopihalle: As Oy Meripappila, Väinöläntie 6. Kunniakirja kerrostalopihalle: As Oy Naantalin Päivärusko, Myllykiventie 6. Kunniakirja yrityksen pihalle: Tammiston tila, Tammistontilankatu 3. Palkinnot jaettiin Naantali-päivän pääjuhlassa torstai-iltana Kirkkopuistossa. Kaikille kilpailuun osallistuneille pihoille toimitetaan myöhemmin syksyllä kukkasipuleita.