Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tuskin maltan odottaa

Tätä aloin hokea pari päivää sitten, kun totesin, etten tietotekniikkaa kammoksuvana saa älypuhelimestani edes tiekarttaa esiin. Minun piti ajaa Turun keskustasta laitakaupungin osoitteeseen. Sain kyllä näytölle ruudun täyttävän Puutorin yksityiskohtineen. Tytär neuvoi pienentämään näkymää, näytti vieressäni tarvittavan eleen sormenpäillään. Väitin osaavani kasaan kuromisen, runoilija kun joutuu työssään aina tiivistämään. Päädyin sormineni Mongoliaan, Kaakkois-Aasiaan. Että silleen. Kieltäydyin avusta. Ns. hevosenmuistista sitten siksakattiin kyseisen lähiön katuviidakkoa. Kotiin päästyäni ryhdistäydyin. Ilmoittauduin Vakka-opiston Älypuhelimet tutuiksi -kurssille Kustaviin. Ja aloitin omaehtoisen aivopesuni. Vastahakoisesti luovuin sanasta ”pitäisi”. Minun ei siis enää ”pitäisi” aloittaa tietotekniikan kunnollista haltuunottoa, vaan lähestyä sitä malttamattomalla innolla. Tiedän, että hyvät hokemat auttavat, varsinkin jos hokiessaan vetää vielä huulet hymyyn. Aivojamme on helpompi narrata kuin uskommekaan. Sanojen kautta ajatuksilla on taipumus toteutua. Muista siis käyttää vain myönteisiä sanoja. Aivot rakastavat iloa, vaikka se olisi teeskenneltyä. Yleensä innostun mistä tahansa uudesta. Nyt siis julkisesti lupaan kehittää alkeellista tietsikka-osaamistani. Meikä kun r a k a s t a a lyijykynää, on kirjoittanut ekaversion kynällä 32 kirjaan ja 12 näytelmään. Nolottaahan se. Kohta edes se kynä pitää saada luikertelemaan paperilla, eli on tartuttava töihinsä kuuman kesän jälkeen – kirjailijakin tekee töitä, vaikka lähipiiri ei aina uskoisikaan. Valittelin löhöilyäni tutulle hammaskirurgille. Hän lohdutti, väitti että helle tyhmistää. Okei! Ainakin se laiskistaa – alkaa ymmärtää Välimeren maitten siestaa ja ”manjana”-mantraa. Huomenna! Alan viimeistään huomenna rakastaa myös tietokonettani. Parikymmentä vuotta sitten kummastelin kirjailijaystäväni Torsti Lehtisen tapaa suudella tietsikkaansa illan päätteeksi. Minulle riittää se, että löydän sellaisen lapsen innostuksen ja uskon uuden kohtaamiseen, tuntemattoman valloittamiseen. Sen saman tunteen, jolla ekaluokkalainen vetää selkään ensimmäisen koulureppunsa. Kunpa tuota uskoa ja noita unelmia ei ikinä lapselta nujerrettaisi. Tätä kirjoittaessani Ellinoora laulaa radiossa: ”Ei musta mitään tuu, mun unelmat täyteen panee joku muu”. Onneksi laulun lopussa julistetaan: ”Tänään ihmisen puolikas on leijonakuningas!” Kunpa me vanhemmat jaksaisimme kannustuksella ja kehuilla ruokkia tuota leijonakuningasta, sitä jokaisen lapsen sisällä räpyttelevää hentoa ja niin haurasta itseensä uskomista. Runoilija Risto Rasa katselee lapsiaan matkalla ensimmäiselle luokalle: ”Kun ajattelen mitä kaikkea heillä on edessään, minun tulee kylmä”. Heti perään on kyllä pakko kirjata Eino Leinon rohkaisu haastavien tavoitteiden edessä: ”Sun uskos se juuri on totuutes. Usko, poikani, unehes!” Pätee myös meihin aikuisiin. Pätee pieniinkin haasteisiin – jopa omaan, lähes naurettavan helppoon tavoitteeseeni: kyllä mistä tahansa ”mongoliasta” löytää kartalle takaisin. Helppo nakki. Englannin kieli hienostelee: piece of cake. Ihan pala kakkua. Tuskin maltan odottaa. Tuula Sandström kirjailija, runoilija