Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mietoisiin ulkopeliareena yhdistysten yhteistyöllä

Jalkapalloa, sählyä, koripalloa, lentopalloa, tennistä ja sulkapalloa voi nyt pelata keinonurmella myös Tavastilassa Mietoisissa. Tavastilan koulun viereen on juuri valmistunut uusi ulkopeliareena paikallisten yhdistysten yhteistyöhankkeena. Se monipuolistaa kyläläisten liikuntamahdollisuuksia, sillä ennestään alueella on jo kuntosali, urheilukenttä ja talvella luistinrata. Perjantaina urheilukentällä pidettiin kaikille avoimet talkoot, ja hankevetäjä Anniina Peltola Mietoisten MLL:stä sai ilahtua runsaasta osanotosta: – Hankkeen yhtenä tavoitteena oli lisätä alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta ja ajateltiin myös, että yhdessä tekeminen vahvistaa aluetta. Sen yhteisöllisyyden näkee nyt ihan konkreettisesti, kun pikkuhiljaa tänne vain valuu ihmisiä melkein pelkästään kuulopuheiden perusteella, hän kiitteli seuratessaan betonimyllyn ja maalipurkkien ääressä puuhaavia talkoolaisia. Talkoissa viimeisteltiin itse pelialuetta mutta kunnostettiin myös ympäristöä: asennettiin Mynämäen lukion pihalta uusiokäyttöön saadut penkit kentän laidalle, maalattiin varaston seinä, asennettiin ilmoitustaulu, poistettiin kasveja kaukalosta ja pystytettiin kyläyhdistyksen minigolfrata.     Ravakalta Leader-rahoitusta saanut hanke käynnistyi alkuvuonna täysin yhdistysten yhteistyönä, ja vetäjänä toimi MLL. Areena-työryhmään kuului sekä yhdistysten että Tavastilan koulun edustajat. – Vaikka yhdistyksiä on mukana paljon, kaikilla on ollut omat vastuualueet ja asiat on saatu jouhevasti eteenpäin, kertoo Susanna Immonen Tavastilan koulun vanhempainyhdistyksestä. Rahallisesti hanke oli pienelle kylälle iso, kaikkiaan 40 000 euroa. Kustannuksia kasvatti urheilukentän valaistuksen lisääminen, uusia tolppia tuli neljä. Hanke on saanut paljon myönteistä suhtautumista osakseen. Yhtenä esimerkkinä se, kun Peltola tilasi ulkokäyttöön sopivan lukollisen ilmoitustaulun, ja yritys päätyikin lahjoittamaan sen.   Vaikka ajatus kentän hankkimisesta lähti koulun oppilaiden tarpeesta, ulkopeliareena on maksutta kaikkien ja kaikenikäisten käytössä. – Mynämäen keskustassahan on koulun pihalla tällaiset kentät. Lapset käyvät täältä pelaamassa siellä, ja eihän se ole kovin ekologista kulkea sinne, oma kenttä mahdollistaa nyt lähiliikunnan, Immonen toteaa. Areenalle tulee myös varattavia vuoroja. – Ajatuksena on, että vakivuoroja saa varata minulta, ja niistä ilmoitetaan ilmoitustaulun lukujärjestyksessä. Muun ajan kenttä on sitten kenen tahansa käytössä, kertoo Peltola. Aidattu kenttä sopii pientenkin lasten pallopeleihin. Kentälle pääsee myös kulkemaan esteettömästi maalin kohdalta eli pyörätuolillakin kulkeva pääsee sinne helposti.   Hiekkatekonurmi oli kentän pohjaksi kompromissi. – Sählylle se ei ehkä ole otollisin, mutta kumimattotyyppinen ei sitten ehkä olisi ollut muille lajeille, Peltola toteaa. Areena on talvijäädytettävä, eli sinne voidaan kaukalon lisäksi tehdä toinen luistelukenttä. Varusteita kuten palloja ja mailoja, on areenalle tarkoitus hankkia, mutta asia on vielä avoin. – Oma unelmani olisi, että täällä olisi lukottomasti sählymailat ja muut, mutta siinä on tietysti osalla se ilkivallan pelko. Itse uskon silti mieluummin mahdollisuuden antamiseen. Kaikki mukana olevat yhdistyksetkin kannattavat tasa-arvoisuutta ja monipuolisuutta, Peltola toteaa.   Tavastilan koulun rehtori Antti Päiviö toteaa ulkopeliareenan olevan hieno voimannäyttö mietoislaisilta yhdistyksiltä. – Ei voi olla kuin kiitollinen ja onnellinen siitä, että ihmiset hoitavat näitä asioita vapaa-ajallaan ja hyvää hyvyyttään. Ja toivotaan nyt sitten tietysti, että aktivoi lapsia liikkumaan, kun on yksi lisäpaikka touhuta. Ulkopeliareena-hankkeen toteuttivat paikalliset yhdistykset: Mietoisten MLL paikallisyhdistys, Mietoisten Tavastilan koulun Vanhempainyhdistys, Mietoisten Maununpojat Ry, Tavastilan koulun oppilaskunta, Mietoisten kirkonseudun kylät ry ja Lions Club Mietoinen. Mynämäen kunta on osallistunut luovuttamalla maa-alueen hanketyöryhmän käyttöön sekä myöntämällä toimenpideluvan areenan rakentamista varten. Hankkeen mahdollisti Leader Ravakan myöntämä rahoitus EU:n maaseuturahastosta.