Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Akseli-kunnat kuljettivat markkinamunaa Maskussa

Mynämäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juuso Alatalo vakuutti hetki ennen starttia, että kunto on kohdillaan. Koko kesä oli kuulemma harjoiteltu, mutta sitä tarina ei kerro, kuinka monta lusikkamunatreeniä hän oli vetänyt. Maskun päiviä ei tänä vuonna vietetty, mutta Wanhan ajan markkinat vetivät kansaa ruuhkaksi asti Kankaisten kartanon maisemiin sunnuntaina. Yleisöä kiinnosti, kuinka perusturvakuntayhtymä Akselin omistajakuntien kärkikaarti selviytyisi kananmunatehtävästä. Jo rata-arvonnassa meinasi tulla kinaa, kun Nousiaisten Antti Airikki halusi ilmeisesti puoluepoliittisista syistä keskikaistalle. Valtuuston puheenjohtaja Reima Rantanen tahtoi vasemmalle, mutta kisasuuntaan Nousiainen lähtikin äärioikealta. Nousiainen näytti jo etenevän varmaan voittoon, mutta ankkurina Rantanen ei tällä kerralla hukannut suunnistusrastia, vaan kääntötötsän. Se kaatui ja samalla muna tipahti nurtsille. Voittoon kiri Mynämäki. – Mynämäessä osataan munata, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Myllymäki hehkutti. Mynämäen voittojoukkueessa kananmunaili Alatalon ja Myllymäen lisäksi kunnanjohtaja Seija Österberg . Nousiaisten hopeajoukkueeseen toi miesten lisäksi vauhtia Satu Anttila. Jumboksi jääneessä Maskun triossa hidastelivat Maija Salo, Jari Runola ja Arto Oikarinen .