Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Taiteiden yö syntyi parissa viikossa – Järjestäjät toivovat, että ensi vuonna tapahtuma kasvaa laajemmaksi

Uudessakaupungissa tehtiin torstaina ehkä kaikkien aikojen Suomen ennätys. – Meille ehdotettiin Taiteiden yön järjestämistä kolme viikkoa sitten ja tapahtumaa on rakennettu toden teolla 1– 2 viikkoa, Sonja Stenman Demokatu-projektista kertoo. Onkohan missään muualla tempaistu isoa tapahtumaa pystyyn yhtä nopeasti? – Vaikea sanoa, Stenman nauraa. – Tämä Taiteiden yö on ollut sellaista tekemistä, mitä se on ollut alun perin Turussa ja Helsingissäkin. Siellähän Taiteiden yöt ovat jo tuotteistettuja tapahtumia. Meille tämä on koe. Nyt nähdään, mitä ensi vuonna kannattaa tehdä toisin. Ajatus Taiteiden yön järjestämisestä sai alkunsa Vakka-Suomen Taideyhdistyksessä jo viime syksynä. Puheenjohtaja Jorma Perhe kertoo, että kun yhdistys ei saanut mitään kesänäyttelyä kaupungin keskustaan, syntyi idea tapahtuman järjestämisestä. – Meidän sihteeri Kerttu Aaltonen halusi järjestää nuorten ja lasten Taiteiden yön ja hän otti yhteyttä Stenmaniin. Ilman Stenmanin Sonjaa tapahtumasta ei olisi tullut näin valtava. Hänelle annan 110-prosenttiset kiitokset. – Meillä ei ole edes siitä tietoa, mitä kaikkea missäkin tapahtuu. Demokatu antoi myös hienot puitteet tapahtumien järjestämiselle. Perhe itse toimi Taiteiden yössä taidehuutokaupan meklarina Esa Kerkolan kanssa. Taideyhdistys myi Uusikaupunki 400 –  Suomi 100 -näyttelyssä olleita teoksia. Jorma Perheen mielestä on hienoa olla mukana elävöittämässä kaupungin keskustaa. – Viime vuonna projektinamme olivat puhelinkaapit, joihin taiteilijamme tekivät kymmenen teosta. Sonja Stenman toivoo, että Taiteiden yöstä tulee Uudessakaupungissa pysyvä, iso tapahtuma. – Tämä vuosi on sellaista kokeilukulttuuria. Keräämme kokemuksia siitä, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta vastaavia tapahtumia voidaan järjestää isosti tulevaisuudessakin. Miten esimerkiksi valaistus Rauhanpuistossa järjestetään, mihin tarvitaan sähköä ja miten esiintymistilat toimivat. Torstai-iltana Uudenkaupungin keskustassa näytti siltä, että kaikki toimi erinomaisesti. Jopa säätilaus oli onnistunut. Aurinko paistoi, vaikka Kalle Klotz esitti viheltäen Cherbourgin sateenvarjot -kappaleen.