Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tokmanniin uudistettu ruokaosasto Maskussa

Tokmanni on uudistanut ruokaosastonsa Maskussa. Avajaisia vietettiin torstaina, jolloin jaossa 1000 ensimmäiselle asiakkaalle tuotelahjoja sisältänyt yllätysämpäri. Ulko-ovelle kertyi jonoa jo hyvissä ajoin ennen avajaishetkeä. Uudistuksen yhteydessä Tokmannin ruokaosaston tuotevalikoima laajeni. Lisäksi myymäläkalusteet uudistettiin niin, että esimerkiksi kylmälaitteet vievät noin 40 prosenttia vähemmän sähköä kuin aiemmin. Energiaa säästetään myös nykyaikaisella led-valaistuksella. Tuotevalikoiman laajennus tarkoittaa satoja uusia tuotteita: muun muassa leikkeleitä, leivänpäällisiä ja paikallisia elintarvikkeita. Myös tuotteiden sijoittelua myymälässä on muutettu. – Asiakkaillemme haluamme tarjota monipuolisen tuotevalikoiman ja viihtyisän ostokokemuksen. Ruokaosaston uudistusten jälkeen asiakkaat voivat tehdä ostoksia aiempaa avarammassa, helppokulkuisemmassa ja valikoimiltaan kattavammassa myymälässä, kauppaketjun myyntijohtaja Mathias Kivikoski sanoo. Kivikosken mukaan nykyaikaiset myymäläkalusteet tarjoavat uusia mahdollisuuksia tuotevalikoimien esittelemiseen. – Samalla uudet kylmälaitteet auttavat vähentämään ruokahävikkiä ja säästämään energiaa.