Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Seikkailukilpailu vie voimat äärirajoille – Taivassalossa vaihdettiin välineet reppulautasta maastopyörään

Suurta Postitietä Tukholmasta Turkuun kulkevan Nordic Islands Adventure -kilpailun kärkijoukkue saavutti Taivassalon Hakkenpään keskiviikkoiltapäivänä klo 16 aikaan. Hakkenpäähän nelihenkinen Ruotsin armeijan seikkailu-urheilijajoukkue saapui kahdella ilmatäytteisellä packraft-reppulautalla Kumlingesta, josta matka taittui osaksi meloen ja osaksi lauttoja saarten läpi kantaen. Reilun puolentoista tunnin etumatka antoi joukkueelle aikaa rauhalliseen varusteiden vaihtamiseen ja levähtämiseen ennen maastopyöräosuudelle lähtemistä. Suorituskyvyn äärimmilleen vievä 600 kilometrin mittainen kilpailumatka aloitettiin sunnuntaina laskeutumalla köydellä Tukholman Brunkebergstorgilla sijaitsevan hotellin katolta, minkä jälkeen matkaa on taitettu niin pyörällä kuin kajakillakin. Uintia ja juoksua yhdistävässä swimrun-osuudessa edettiin Ahvenanmaan halki yhteensä 84 kilometrin matka, jossa uintiosuuksien pituus vaihteli 50–500 metrin välillä. Non-stop -periaatteella yhteen menoon suoritettavaksi tarkoitettu kilpailu jouduttiin järjestäjien toimesta katkaisemaan maanantaina kovan tuulen vuoksi, jolloin Ahvenanmeren ylittäminen kajakilla olisi ollut liian vaarallista. Kilpailu jatkui lauttakuljetuksen jälkeen Eckeröstä. Matka Hakkenpäästä jatkui maastopyörillä kallioita ja metsäteitä pitkin kohti Turkua, jossa odotti reilun viiden kilometrin kaupunkisuunnistus 1600-luvun karttaa käyttäen. – Yksi loppumatkan rasteista on Rouhukylässä Kokonvuoren näköalatornilla. Siellä kilpailijoille on tarjolla näköalojen lisäksi Fazerin suklaata ja vesitäydennystä, kilpailun Suomen puolen järjestelyissä avustanut Jouni Junkkaala kertoi.