Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Maitolaiturimarkkinoiden mainoslause: kun ei kummempaakaan ole

– Kun ei tässä kummempaakaan ole, perusteli Lokalahden Ruissaaressa asuva Harri Valtanen lähes jokavuotista osallistumistaan jo perinteeksi muodostuneisiin Pinipajun Maitolaiturimarkkinoihin Lokalahdelle. Tämänvuotisen markkinatapahtuman ulkopuolisina musiikkiartisteina olivat Jarmo Kankaanranta ja Laura Varjo Vehmaalta. – Noin kuusi vuotta olemme yhdessä keikkailleet. Esiintymispaikat ja musiikin laji vaihtelevat. Se pitää tunnistaa, minkälaisesta musiikista kulloinenkin yleisö pitää. Mutta se pitää myöntää, että tämän päivän musiikkiyleisö on hyvin vastaanottavaista. Punkkari kuuntelee tangoakin, sanoo Jarmo Kankaanranta. Tapahtuman järjestäjänä toimivan Pinipajun koulupiirin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sami Vuori katsoo Maitolaiturimarkkinoiden toimivan oivana kylän markkinointia lisäävänä ja yhteishenkeä lisäävänä tapahtumana. – Omille tuotteille avautuu myyntimahdollisuus, ja samalla pystymme esittelemään paikallista kulttuuria ja harrastusmahdollisuuksia. Täällä kohtaavat historia ja nykypäivä. Kiinnostusta herätti markkinavieraissa jousiammunta ja taljajousella tapahtuva riistametsästys, jota esitteli Tommi Järvinen. – Ei taljajousella metsästys sen kivuliaampaa peuralle tai kauriille ole kuin ruutiaseella metsästäminen. Etulapaan tähdätään, ja osuessaan nuoli menee yleensä läpi. Minulla on edessäni nyt ensimmäinen metsästyskausi.