Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Hullutkin ideat voivat toimia

Kun Taivassalon valtuusto päätti tammikuussa hyväksyi Ivar Kiilin ostotarjouksen Hakkenpäästä, moni Taivassalossa arveli, että ei hankkeesta mitään kuitenkaan tule. Kymmenen miljoonan euron kylpylän rakentaminen Hakkenpäähän tuntui haihattelulta –  liian suurelta haaveelta pienelle kunnalle. Eihän Taivassalo sentään mikään Naantali ole. Epäilyjen taustalla oli myös takavuosien takapakki. Taivassalossa esiteltiin vuonna 1997 arkkitehtitoimisto Siggen hienoja suunnitelmia Hakkenpäähän. Pienvenesataman ravintoloineen piti olla valmis 2004. Hanke sai EU:n ja maakunnan kehittämisrahaakin, silti suunnitelmat jäivät pöydälle. Myös kunnanisien haave Hakkenpään kylpylästä veti vesiperän. Ivar Kiili veti ostotarjouksensa pois, kun hänen yhteistyökumppaninsa päättikin satsata resurssinsa kylpylähankkeeseen Virossa. Mitäs minä sanoin, totesi moni asiasta kuullessaan. Hakkenpäässä on yhä matkailupotentiaalia ja jos hyvin käy, sitä myös hyödynnetään. Taivassalo sai Hakkenpäästä kolme ostotarjousta. Korkeimman ostotarjouksen jättäneet Jyrki Heilä, Jussi Liimatainen, Jaakko Kallio ja Mika Andersson harkitsevat nyt, pitävätkö ostotarjouksensa voimassa. Suomalaiset ovat niin insinöörikansaa, että ”hullut ideat” helposti teilataan. Uudessakaupungissa on käyty tänä kesänä keskustelua demokadusta. Kokeilun tarkoitus on herättää keskustelua ja testata, toimisiko kävelykatu Uudessakaupungissa. Keskustelun sävy on ollut kuitenkin välillä lähes murskaava. Aivan kuin mitään ei pitäisi edes kokeilla. Miten kaupunkikuvaa tai kunnan toimintaa voidaan kehittää, jos kaikki uudet ideat lytätään? Mistä syntyy uutta, jos kukaan ei rohkene edes yrittää? Hulluimmatkin ideat voivat toimia, kun niille annetaan mahdollisuus. Onhan näistä ”hulluista” ideoista esimerkkejä. Peterzensin hauskat boathouset ovat vetäneet hyvin väkeä Kustaviin. Helsingin Löylystä on tullut suurmenestys. Uudenkaupungin demokadulla järjestetään tänä lauantaina kakkubuffet ja ensi viikolla Taiteiden yö. Toivottavasti ihmiset lähtevät liikkeelle testaamaan, onko kävelykatualue sittenkään ihan hullu idea. Hakkenpäästäkin voi vielä kehittyä se hieno pienvenesatama, jota arkkitehdit silloin takavuosina hahmottelivat. Ehkä erinäköisenä, mutta kuitenkin.