Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mitalitavoite jäi vähän vajaaksi

Yleisurheilun EM-kisat päättyivät sunnuntaina Saksan Berliinissä. Suomen Urheiluliiton asettama 3–4 mitalin tavoite ei ihan täyttynyt. Saaliiksi tuli kolme laihaa pistesijaa, jotka suomalaisurheilijat saavuttivat niukasti sentti-, sadasosa- ja protestiratkaisuissa. Kun urheiluasiantuntijoilta kysyttiin ennen kisoja kommentteja mitalitavoitteesta, niin vastauksissa pyöriteltiin kauniisti, että tavoite on kova ja haasteellinen. Nössöilyssä kukaan ei kehdannut sanoa, että mitalitavoite on järjetön, epärealistinen ja täysin älyvapaa. Suomen joukkueessa oli pari-kolme urheilijaa, jotka venymällä olisivat voineet nousta palkintojakkaralle. Ylläripylläri, näin ei käynyt. Jälkiviisastelu on hienoa. Tässä tapauksessa Vakassa pian kolme vuosikymmentä jaaritellut, siinä työn ohessa ennenaikaisesti harmaantunut aluetoimittaja ja ex-urheilija nostaa omaa egoaan kuin kissa häntäänsä tai koira pissajalkaansa ja muistuttaa: paikallislehden pääkirjoituksessa torstaina 2.8. ennustettiin, että EM-kisojen mitalisaldo on ympyriäinen nolla. Suomi ei ole enää huippu-urheilumaa, mutta väliäkös tällä. Toivottavasti kunkin elämässä on jotakin muuta tärkeämpää kuin se, miten suomalaiset menestyvät joissakin kisoissa. Sillä kun ei ole oikeasti mitään merkitystä lukuun ottamatta elämystunteita, joita urheilu toki tarjoaa faneille ja jännäreille. Ja onhan urheilu mukavaa viihdettä töllöttimestä, jos tällaisesta tarjonnasta tykkää. Jo reilusti puolen vuosisadan ikärajamerkin ylittäneestä ihmisestä on tullut kärttyisä vanha ukko, joka testaa omaa verenpainekestävyyttään ennusteista piittaamatta. Taas piti ottaa tuplapillerit. Oliver Helander , tuo entinen käsipalloilija, on huippulahjakas keihäänviskoja. Ensimmäiset aikuisten arvokisat menivät persiilleen, mutta nuoresta juipista voi tulla seuraava suomalainen keihässankari. Nyt junnu pitää laittaa pikaisesti johonkin koulutukseen, jotta heppu osaisi vastata tv-toimittajan yksinkertaisiin kysymyksiin muutenkin kuin kahdella sanalla tai olkapäitä kohauttemalla. Seppo Räty ja Kimmo Kinnunen murahtelivat ja urahtelivat vastauksia toimittajien ympäripyöreisiin kysymyksiin, mutta ne olivat taidetta verrattuna Helanderin sanattomaan patsasteluun. Suomen suurin mitalitoivo ennen kisoja oli kuulemma Aku Partanen . Ei voinut olla, koska kyseinen ihminen ei kisoissa kisaillut. Kävelyssä tosin tuupertui Veli-Matti Partanen . Jo 1980-luvulla Lapinlahden Linnut -orkesteri kummasteli, miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä. Tämä koskee myös henkilönimiä. Jos nyt vähän eksytään urheilusta, niin Suomen eduskunnassa ei ole koskaan ollut Kike Elomaata, Hjallis Harkimoa eikä Veltto Virtasta . Kyseisiin nimiin pitää uutisoinnissa liittää etunimet Ritva, Harry ja Pertti . Maskulainen Elomaa voi Kikenä lauleskella, mutta kansanedustajuutta hoidetaan papin antamalla nimellä. Tämä pätee myös urheilu-uutisointiin. Suomen olympiakomitea väljensi visioitaan siitä, että Suomi olisi Pohjoismaiden ykkösurheilumaa vuonna 2020 (TS 11.8.2018). No hiphei, mikä älynväläys. Suomi ei ole koskaan Skandinavian sporttimahtimaa, jollei sitten ilmastonmuutos sulata jäätikköjä niin, että naapurit uppoaisivat Mynälahden Halkkoaukkoon. Tosin Berliinissä Suomi venyi nollatasatulokseen Tanskan ja Islannin kanssa. Talviurheilumaa Norja sai viisi mitalia ja pullamössö-Ruotsi neljä. Pitääkö Suomen kehnosta urheilumenestyksestä olla huolissaan? Vastaus on helppo: ei pidä. On aivan hailakan haaleaa, nouseeko joku joskus podiumille siniristilappu rinnassaan. Toki näistä hetkistä voi syntyä positiivisia fiiliksiä. Siitä voimme olla huolissamme, kuinka jälkipolvet veltostuvat ja läskiintyvät. Huippu-urheilu on oikeastaan aika syvältä monine lieveilmiöineen, mutta liikunnalliseen elämäntapaan voi kaiketikin kannustaa.