Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Jaana Pöllänen Kappeli-illan vieraana

Mietoisten kappeliseurakunnan syyskausi pyörähtää käyntiin jo hieman etuajassa torstaina 16.8. kun elokuun illan vieraaksi saapuu vuoden 2000 tangoprinsessa, evankelista ja laulaja Jaana Pöllänen. Hän on savolaistaustainen räiskyvä luonnonlapsi, joka osaa koskettaa syvältä ihmisten sydämiä. Seurakunta & tango -yhdistelmä saattaa herättää jossain piireissä hämmennystä tai jopa pahennusta. Jaana itse ei näe siinä mitään ongelmaa, hän on yhtälailla kotonaan näillä toisenlaisilla estradeilla. Jaana Pöllänen on syntynyt Maaningalla Savon sydämessä ja kasvanut perinteisessä luterilaisessa perheessä. Jotkut muistavat hänet Tapsan Tahdeista tai Seinäjoen Tangomarkkinoilta. Viitisentoista vuotta sitten Jaanan elämässä tapahtui kipeitä asioita, joiden kautta löytyi tie myös rakastavan Jumalan luo. Monet hänen laulunsa nousevat sekä kivusta että kiitoksesta. – Niissä näkyy oman arkipäiväni todellisuus, suhteeni Jumalaan jokaisessa hetkessä, ei vaan iltarukouksissa tai sunnuntaisin kirkossa. Se on todellista elämää Taivaan Isän kämmenellä tässä ja nyt, kuvailee Jaana itse. Kappeli-illassa Jaanaa haastattelee toimittaja Pekka Heikkilä . Illassa kuullaan myös muutamia Jaanan lauluja. Häntä säestää pianolla hänen puolisonsa Ville Uusitalo . Kaikille avoin Kappeli-ilta alkaa Mietoisten seurakuntakodilla kahvilla kello 18.