Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Selviääkö hätäkeskus tehtävästään?

Hätäkeskukset ja niissä työskentelevät päivystäjät ovat kovan paikan edessä, kun työvoimaa on liian vähän. Siellä työskentelevät joutuvat toistuvasti jatkamaan työpäiväänsä, keskeyttämään ansaitut ja tuiki tarpeelliset vapaansa tai siirtämään vuosilomiaan. Sillä sairaslomia tulee väkisinkin, etenkin kun tehdään ylikuormitettuna vaativaa ja raskasta kolmivuorotyötä. Hätäkeskuspäivystäjällä ei ole työssään varaa virheisiin, sillä se voisi maksaa jonkun hengen tai siitä voisi aiheutua suuret omaisuusvahingot. Ambulanssin, palokunnan ja poliisien on ehdittävä paikalle nopeasti ja avuntarvitsijan on saatava toimintaohjeita tilanteessa. Hätäkeskuspäivystäjällä on monta rautaa tulessa hälytystilanteessa, eikä ihminen ole väsyneenä tarkimmillaan. Ylipitkät työpäivät ja vapailta töihin kutsuminen on kuitenkin arkea, sillä työn osaavia sijaisia ei ole saatavissa. Esimerkiksi Turussa on ollut henkilöstövajetta jo pitkään. Tänä kesänä tilanne on kiristynyt edelleen, kuten sillä on tapana tehdä joka kesä. Olisiko tilanteeseen pitänyt reagoida jo aiemmin ja lisätä pelastusopistoon aloituspaikkoja? Nyt näin ollaan tekemässä, mutta selkeästi jälkijunassa, sillä koulutus kestää puolitoista vuotta. Vaikka alalle kouluttautuville on luvassa varma työpaikka, ei suurta sopivien hakijoiden ryntäystä koulutukseen ole aiempinakaan vuosina ollut, lieneekö nytkään. Koulutuksen aloittavista eivät kaikki valmistu. Valitettavasta valmistuvistakaan eivät kaikki aloita työtä, vaan hakeutuvat muualle –  joko heti koulutuksen päätyttyä tai pienen aikaa hätäkeskuksessa työskenneltyään. Hätäkeskuspäivystäjän työ on vastuullista kolmivuorotyötä. Työ sitoo enemmän kuin työvuoroluettelosta ilmenee –  ainakin nykytilanteessa. Voi olla, ettei nuoria kiinnosta kouluttautua ja sitoutua työhön, jossa vastuuta ja osaamisvaatimuksia ja annetaan yllin kyllin, mutta palkan ei niitä koeta vastaavan. Mitä asialle pitäisi tehdä, jotta me kansalaiset voisimme luottaa hätäkeskuslaitokseen? Sinne pitää saada riittävästi henkilökuntaa, eli koulutuspaikkoja olisi lisättävä niin paljon, että sieltä valmistuu ammattiin riittävästi ihmisiä. Nyt ei näin ole! Vierailimme JHL:n toimialajohtaja Håkan Ekströmin kanssa tänä keväänä Turussa hätäkeskuksessa ja tapasimme joukon rautaisia alan ammattilaisia. Pitkät työvuorot rassaavat työntekijöitä, mutta toisaalta niistä saa pidempiä vapaita palautumiseen, jota tämä työ toden totta vaatii hektisyydessään. Nyt vain käy liian usein niin, pidemmät vapaajaksot katkeavat – henkilöstövajeesta ja sairauslomista johtuen. Jaksamiseen raha ei välttämättä apua tuo, mutta motivoisi kuitenkin, jos keskeytyneestä vapaasta saisi kunnollisen korvauksen. Esimerkiksi sairaalat maksavat korotettua hälytyskorvausta, jos työntekijä kutsutaan vapaalta työhön tai hän joutuu tekemään pidennettyjä/tuplavuoroja. Nyt, kun tehdään koko ajan töitä vajaalla, jää palkkarahoja ko. valtion sektorilla vuosittain käyttämättä. Olisiko reilua, että näitä rahoja käytettäisiin edes jossain määrin niiden kannustamiseen, jotka tekevät puuttuvien ihmisten työt omansa ohella? Jotta henkilöstö jaksaisi työssään, toivoisi hätäkeskuslaitoksen panostavan entistä enemmän henkilöstön työhyvinvoinnista huolehtimiseen, jotta edes se työvoima pysyisi kunnossa ja työssään, mikä hätäkeskuslaitoksessa nyt on. Edessä on uuden hätäkeskustietojärjestelmän käyttöönottoja joka keskukseen. Uusi tietojärjestelmä mahdollistaa sen, että mikäli ns. oman alueen hätäkeskuksessa on ruuhkaa, siirtyy puhelu toiselle alueelle ja toisellakin paikkakunnalla oleva päivystäjä pystyy hälyttämään ilmoittajalle apua. Tämä järjestelmä palvelee asiakasta ja samalla heikosta työvoimatilanteesta kärsivän keskuksen puheluita voidaan käsitellä muualla. On selvää, että vaikka uusi järjestelmä tuo helpotusta, se osaltaan luo myös paineita, kun siirrytään maantieteellisesti isommille ja tuntemattomimmille alueille. Ammattiinsa sitoutuneet hätäkeskuspäivystäjät, joita tapasimme, näkivät myös paljon hyvää työssään. He kuvailivat työtään ihmisten auttamiseksi hädässä, joka palkitsee tekijäänsä ja luo työhön merkitystä. He kiittelivät työnantajaa siitä, että heillä on hyvät työtilat ja kuntosali yms. käytössään. Työnantaja sai kiitosta myös muistakin tarjoamistaan työsuhde-eduista. Toivoisi toden totta, että nuoret kiinnostuisivat ammatista, joka tuntuu mielenkiintoiselta, haastavalta ja vaativuudessaankin antoisalta! Maaret Laakso Aluepäällikkö JHL, Varsinais-Suomi