Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tavoitteena on Suomen paras perusopetus – Uusi opetuspäällikkö Arja Kitola haluaa U:kiin ”hehkuvia kouluja”

Kun kasvatustieteiden maisteri Arja Kitola haki Uuteenkaupunkiin opetuspäälliköksi, viran piti kestää viisi vuotta. Nyt Kitola on aloittanut määräaikaisessa, viiden kuukauden pestissä. – Teen tätä silti täysillä. Olen yrittäjä, joka on tottunut pitkiin ja lyhyisiin toimeksiantoihin, Kitola toteaa.   Uusi opetuspäällikkö ottaa tehtävän vastaan haastavassa tilanteessa. Uudenkaupungin organisaatiouudistus on ollut yhtä myllerrystä ja se johtava virkamies, joka häntä suositteli tehtävään, on siirretty toiseen tehtävään. – Vastaanotto on ollut silti ihana. Täällä on poikkeuksellisen hyvä ilmapiiri ja luottamus, Kitola kertoo. – Tänne on sikälikin helppo tulla, että olen toiminimen kautta tehnyt jo Uudessakaupungissa samantyyppisiä tehtäviä, mitä opetuspäälliköltä odotetaan. Tunnen rehtorit ja suurimman osan opettajistakin. Kitola asettaa tehtävässään riman korkealle. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin tarjota ”Suomen parasta perusopetusta”. – Tavoite on kopioitu Mynämäestä. Ideana ei ole olla yli muiden, vaan haastaa kaikki arvostamaan perusopetusta.   Kanttia kovaan tavoitteeseen Kitolalla riittää, sillä hänellä on hyvin laaja kokemus eri kasvatusalan tehtävistä. Hän on toiminut muun muassa sivistysjohtajana Mynämäessä, koulutoimenjohtajana Pyhärannassa, koulutuspäällikkönä Paasikivi-opistossa, vastaavana lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa sekä konsulttina työyhteisöjen kehittäjänä. – Lanseerasin tänään opettajille juuri sellaisen termin kuin ”hehkuva koulu”. – Ajatuksena on miettiä yhdessä rehtoreitten, opettajien, muun henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien kanssa, miten kukin koulu saadaan hehkumaan. Toimenpiteet voivat olla, ja niiden pitääkin olla, erilaisia esimerkiksi Pyhämaalla ja yhtenäiskoulussa.   Kitola pitää tärkeänä, että sekä työyhteisössä että kouluympäristössä kaikkia kuullaan ja jokaista kohdellaan yksilönä. – Koulumaailmassa se tarkoittaa, että mennään lapsi edellä, oppija edellä.  Opettajan tärkein työkalu on kohtaava katse. Se voi pelastaa jonkun. Opettajilta vaaditaan näinä päivinä Kitolan mielestä paljon enemmän kuin silloin, kun hän itse kävi koulua. – Me kaikki lapset tulimme hyvin samanlaisesta taustasta. Olimme agraariyhteiskunnan lapsia, marjat poimittiin itse, ei käyty matkoilla. Jos joku erottui jotenkin, se oli hyvin harvinaista. – Nyt lasten välinen ero on hirvittävä kuilu. Kuilu on sekä henkinen että taloudellinen. Valtaosa lapsista voi todella hyvin. Läheiset ovat rakastavia ja huolehtivia, elämä on turvallista, perheissä harrastetaan ja luetaan. Osa lapsista on matkustanutkin lähes maapallon ympäri. – Sitten on lapsia, jotka tulevat nälkäisenä maanantaina kouluun, kun viikonloppuna ei ole ollut ruokaa tai lapsi on lähtenyt pakoon väkivaltaista ja humalaista vanhempaansa. – Lapset ja nuoret sinällään ovat ihania, mutta osalla on paljon kipuja. Politiikassakin vaikuttanut Kitola ei malta olla toteamatta, miten myös poliittiset päätökset vaikuttavat kuormittavasti nuorten elämään. – Koulutuspolitiikka asettaa vain lisää paineita, kuten nyt tämä ratkaisu, että jatko-opintoihin haetaan ensisijassa lukion päästötodistuksella. Se aiheuttaa lisää mielenterveysongelmia nuorille. Tehtäväkenttää opettajilla siis riittää ja Kitolan mielestä siksi myös opettajista täytyy pitää hyvää huolta. – Yhtenä kysymyksenä tänne tullessani esitin, minkälaiset täydennyskoulutusmäärärahat Uudessakaupungissa on. Opettajat tarvitsevat tukea, intoa ja virikkeitä, jotta he jaksavat vaativassa työssään. Arja Kitola hoitaa opetuspäällikön tehtävää kolme päivää viikossa. Toiminimellä hän jatkaa myös työnohjausta ja muita koulutusalan projekteja, joista viimeisin on ollut oppilaitosten turvallisuuden kehittäminen. – Sitä aion tuoda myös tänne Uuteenkaupunkiin.   Opetuspäällikön virka oli haussa vuoden alussa. Tehtävä oli tarkoitus täyttää viiden vuoden määräajaksi. Silloinen opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen ehdotti virkaan kasvatustieteiden maisteri Arja Kitolaa. Virka jäi kuitenkin täyttämättä kaupungin organisaatiouudistuksen myllerryksessä. Kitola on nyt palkattu opetuspäälliköksi 1.8.– 31.12.2018 kaupunginjohtajan viranhoitomääräyksellä. Opetuspäällikkö johtaa kaupungin perus- ja lukio-opetusta sekä kehittää esimiestyötä ja pedagogisia toimintoja.