Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Taivassalossa alkaa maksuton pikkueskari

Varhaiskasvatus on elokuun alusta alkaen ollut Taivassalon viisivuotiaille maksutonta 20 tunnin ajan viikossa. Vielä Päiväkoti Pikkupoijun tiloissa ei viisivuotiaita vilise, sillä iso osa lapsista palaa päiväkotiarkeen vasta koulun viikon päästä alkaessa. Kuusivuotiaiden esikoulu alkaa vieläkin myöhemmin, tiistaina 21. elokuuta. – Aloittelemme pikkueskarin ohjelman sitä mukaa, kun lapset tulevat hoitoon. Toisin kuin esikoulu, pikkueskari ei ole velvoittava, joten he tulevat paikalle kun tulevat, varhaiskasvatuksen johtaja Sanna Laakso kertoo. Viisivuotiaille suunnattu varhaiskasvatus toteutetaan Pikkupoijussa päivittäin klo 9–13. Mikäli tarvetta pidempiin päiviin on, perheet maksavat yli menevistä tunneista tavalliseen tapaan. Ryhmään on tulossa näillä näkymin 17 viisivuotiasta lasta Taivassalon kaikista 20:stä vuonna 2013 syntyneestä lapsesta. – Kaikki nyt mukaan tulevat lapset ovat olleet meillä ennenkin, eikä uusia ole vielä tullut. Olemme varautuneet siihen, että kaikki mahtuvat. Mukaan pääsee myös kesken kauden, Laakso sanoo. Opetusministeriön kokeiluun haki yhteensä 20 kuntaa, joista jokainen pääsi mukaan. Valtio tukee kuntia maksamalla 20 prosenttia kokeilun aiheuttamista kustannuksista. Kokeilun tavoitteena on muun muassa selvittää, miten maksuttomuus vaikuttaa viisivuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistumiseen. Euroopan Unionin tavoitteena on, että EU-maissa 94 prosenttia yli nelivuotiaista lapsista osallistuisi varhaiskasvatukseen. Suomessa lähes koko kuusivuotiaiden ikäluokka osallistuu esiopetukseen, joka muuttui velvoittavaksi vuonna 2015. Kuitenkin 4–6-vuotiaiden ikäluokasta varhaiskasvatukseen osallistuu 84 prosenttia, mikä ei yllä EU:n tavoitteeseen. – Pikkueskarin tavoite on, että kotiolot tasoittuvat ja ollaan yhdenvertaisia lähtemään kouluun. Täällä tutustutaan, mitä ryhmässä oleminen on. Osallistuminen on hyvä myös suomen kielen oppimisen kannalta. Vaikka Taivassalo on pieni maalaispitäjä, meilläkin 10–15 prosentilla varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista jompikumpi tai molemmat vanhemmat puhuvat äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea, Laakso kertoo. Päiväkoti Pikkupoijun viisivuotiaiden varhaiskasvatus toteutetaan neljän aikuisen voimin, joista yksi on varhaiskasvatuksen opettaja. Ryhmää täydennetään maksimikokoonsa 24 lapseen ottamalla mukaan päiväkodin nelivuotiaita. Viisivuotiaille räätälöidään erityisiä oppimishetkiä ja viikoittaisia pikkueskaripäiviä. – Viisivuotias on tutkiva ja liikkuva lapsi, joka opettelee ryhmätaitoja. Verrattuna esikoululaiseen viisivuotias tarvitsee enemmän tilaa leikeillensä. Kirjaimia ja numeroita opettelemme lorujen, leikkien ja laulujen kautta. Saatamme esimerkiksi laskea, kuinka monta ruokailuvälinettä tänään tarvitaan. Sosiaalinen oppiminen on tärkeässä roolissa. Viisivuotias kaipaa jo oman ikäistään seuraa, Laakso sanoo. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella toteutettu kokeilu jatkuu lukuvuoden loppuun kevääseen 2019 saakka, mutta sille on mahdollista hakea vuoden jatkoaikaa. – Viime vuoden lopulla esitetyn valtuustoaloitteen myötä kunnassa pohdittiin koko varhaiskasvatuksen tarjoamista maksutta Kustavin tapaan. Täällä päädyttiin pelkästään viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen maksuttomuuteen, jolle valtion tuki toimi porkkanana. Paikallisista päättäjistä riippuu, jatkuuko maksuttomuus kokeiluvuoden jälkeen, Laakso sanoo.