Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Pikavauhtia Kustavista Isoonkariin

– Olisi voinut mennä vielä kovempaa. Sillee, että pompitaan aalloilla, kertoo nuori Aaron Saarentaus venematkan jälkeen. Kustavista pääsi heinäkuun aikana pikaveneen kyydissä Isoonkariin. 12-paikkainen Rib-vene kuljetti hieman uskaliaampia turisteja ulkosaariston majakkasaarelle tänä kesänä ensimmäistä kertaa. – Tulemme Espoosta, mutta olemme käymässä Vinkkilässä. Mietittiin yhdessä, mikä olisi meidän kolmelle pojalle mieleen, niin valitsimme tämän matkan. Sopivan extremeä kaikille ja vanha majakka kiinnosti koko perhettä, kertoo Mikko Saarentaus . Isonkarin majakka oli koko perheen ensimmäinen käynti majakalla ja heille sopi hyvin lyhyempi käynti saarella. Mukana olivat vanhemmat Mikko ja Marja ja pojat Elias, Aleksi ja Aaron. Kaikki olivat iloisia tyytyväisiä retkeen ja maisemiin. Matkakin oli hyvä ja nopea, vaikka kaikkien kolmen pojan mielestä nopeammin olisi saanut mennä.     Anne Koivisto ja Aimo Paavila ovat mökkeilemässä Kustavissa Tampereelta. Anne on käynyt muutamalla majakalla ja kerran aikaisemminkin Isollakarilla. Aimo on ensimmäistä kertaa saarella. – Tulimme ihan pikaveneen takia. Matka oli hauska ja nopea, muttei liian vauhdikas. Lyhyempi päivämatka sopi hyvin meille ja tässä on mukana hyvä opastus ja kierros majakalla, sanoi Anne Koivisto. – Tämä oli todella erityinen kokemus. Isokari on kyllä yllättävän iso. Ei pelkkä nyppylä, missä on torni, naurahtaa Aimo Paavila.     Uudestakaupungista pääsee Kerttu-vesibussilla Isoonkariin, mutta Rib-vene on täysin uusi kulkuneuvo. Pikaveneellä matkustettiin noin 33 solmun vauhtia, mutta tehoja veneestä riittäisi 55 solmun vauhtiin. Veden päällä 33 solmun vauhti eli 60km/h tuntuu todella nopealta. – 55:llä solmulla bensankulutus olisi jotain 260 litraa tunnissa. Siitä jää vähän turhan suuri hiilijalanjälki. 30 solmun vauhti on aika optimaalinen, kertoo Kari Laaksonen . Laaksonen toimi tämän matkan kuljettajana ja oppaana. Hän on ollut kesäisin yrittäjänä Isollakarilla jo kahdettatoista vuotta. Muut kuljettajat eivät toimi oppaana, mutta miehelle joka on kiivennyt majakan torniin melkein tuhat kertaa, saari on tutumpi kuin omat taskut.     – Ajatus pikavenematkoista on hautunut pari vuotta. Tämä on meille ensimmäinen kesä pikaveneen kanssa ja heti on tällaiset linnunmaitoakelit. Jos asteita olisi kymmenen ja tuulisi, niin vierailijoille pitäisi miettiä kenkiä, liivejä ja päähineitä nopealle matkalle, sanoo Laaksonen. Laaksosen mukaan Rib-vene on erittäin helppo käsitellä ja ketterä. Jotkut asiakkaat ovat vähän kyselleet onko avoveneeseen turvallista tulla. Laaksonen kuitenkin rauhoittelee, että vaaratilanteita ei ole tullut, koska suojeluvaisto pitää takamuksen lujasti penkissä. Asiakkaat ovat olleet iloisen yllättyneitä, miten mukavaa matkanteko on. – Ihmisiä kiinnostaa nopeampi vierailu saarella. Tässä saa kokea vaihdun hurmaa ja aallokossa saa vähän leikkiä, erityisesti jos tänä kesänä olisi tuullut enemmän. Ja tietenkin ihmiset tulevat katsomaan erityistä saarta ja majakkaa. Majakka on sellainen symboli: tuki ja turva, valo pimeässä. Tietenkin on myös paljon sellaisia majakkabongareita, jotka kiertävässä katsomassa kaikki Suomen majakat, Laaksonen jatkaa. Laaksosen mukaan koko kotimaan matkailu on nousussa. Siksi turisti- ja matkailuyrityksillä menee yleisesti ottaen hyvin. Lisäksi Isokari on täysin erityinen paikka läntisessä saaristossa. – Pikaveneellä pääsee varmasti Isoonkariin ensi vuonna. Olen miettinyt, että vähän jättäisin tätä ensi vuonna, mutta niin sitä on ennenkin sanottu, että aina ensi vuonna rauhoittuu ja olisi enemmän omaa aikaa ja aikaa harrastuksille.