Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Nostalgia tapahtuma toista kertaa Mynämäessä

Tyylikkääseen päärakennukseen astuessa vierailija kuulee lempeää musiikkia, kuin suoraan Suomi filmistä. Nuoruutensa johdosta toimittajakaan ei osaa nimetä laulajaa, mutta Tauno Palomainen kevyt poljento kappaleessa ainakin on. Toimittajan oman ei niin kevyen poljennon takia viehättävän iäkäs lattiakin narahtelee toivottaen tervetulleeksi Nostalgia-tapahtumaan Mynämäkeen. Idyylinen maatilan piha Vihtamäen Veraisten tila on täynnä rauhallisia käyskentelijöitä. Vieraat saivat tutustua vanhoihin esineisiin ja hyvin säilyneiden rakennusten tunnelmaan. Varmasti yli satavuotias tupavanhus on täynnä esineitä, vaatteita ja välineitä menneestä ajasta. Kesähelteiden takia tupa on miellyttävän viileä ja tuoksuu yllättävän raikkaalta. Pölyttömät esineet ovat sijoitettu vuosilukujen tai käyttötarkoitusten mukaan. Keittiövälineet vanhan puuhellan vieressä ja sohvalla on vaatteita ja aito kapsäkki 30-luvulta. Jylhän vaatekomeron ovessa riippuu puuvillainen esiliina ja sisällä näkyy useita mekkoja. Eteisessä riippuu ilmiselvän vanhoja talvitakkeja, jotka kuitenkin voisivat hyvin sopia viimetalven muotiin. – Oi minulla on ollut samanlainen pitsinen hattu, kun olin lapsena ensimmäistä kertaa Helsingissä, kertoo Pirjo Suikkanen . Pirjo, Marja Kuru ja Oili Suikkanen tulivat käymään tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Heitä kiehtovat menneiden vuosikymmenten vaatteet ja he tunnistavat usein jotain omasta lapsuudestaan. – Enää ei säilytetä vahoja tavaroita kuin ennen. Osittain sen ymmärtääkin, mutta vahoista vaatteista voisi pitää ainakin materiaalit vielä tallessa. Enää ei tehdä samantasoisia vaatteita, sanoo Oili. – Hienoa, että joku pitää arvokkaita muistoja ja esineitä vielä tallessa. Sääli jos nämä olisivat vain ullakolla pölyttymässä, jatkaa Marja.     Pirjo Suikkanen on työskennellyt pitkään tilan emännän Leena Aulinin kanssa ja se innosti saapumaan Nostalgia-tapahtumaan. Leena itse on kasvanut tällä tilalla, mutta asuu nyt miehensä Ali Aulinin kanssa Laitilassa. Heidän tyttärensä Heidi Amedeo on kuudetta sukupolvea samalla maatilalla ja hän on ollut isossa osassa järjestämässä tätä tapahtumaa. Heidi on jo yli kymmenettä vuotta asunut osan vuodesta Italiassa, mutta Suomessa ollessaan hän asustaa Veraisten tilaa. – Tänne on aina mahtava palata ja nyt kun meillä on tämä tapahtuma, niin rakkaita asioita saa jakaa muidenkin kanssa. Olen aina pitänyt vanhaa aikaa ja tavaroita suuressa arvossa. Materiaalit ovat hyviä ja vanhat tyylit tulevat aina joskus uudestaan muotiin. Nytkin minulla on päälläni isoäitini tädin itse tekemä mekko 30-luvulta, kertoo Heidi Amedeo. Toista kertaa järjestetty tapahtuma keräsi paljon vieraita ja myös tuttuja edelliseltä vuodelta. Tavaraa on kerätty lähinnä omista varastoista, mutta esimerkiksi pihalla seisoo isovanhemmilta saatu mopo. Vieraat saivat käydä pihapiirin rakennuksissa vapaasti ja pihalla oli itsepalvelukirppis, joka oli uusi lisä päivän tarjontaan. Lisäksi myynnissä oli paikallisesti tehtyä leipää: ruis-, saaristolais- ja hunaja-spelttileipää. – Aluksi meinasin jarrutella ideaa. Mietin, että kuka haluaa tulla katsomaan vanhoja vaatteita ja esineitä. Mutta tytär on niin avoin, niin se tarttui minuunkin. Ihmiset ihmettelevät miten avaamme kotimme näin. Mutta tällä tavalla tapaa niin paljon hyväntuulisia ja iloisia ihmisiä, kertoo Leena Aulin iloisesti.     Tänä vuonna sukulaisia oli tullut Kauhajoeltakin asti käymään. Osan vieraiden sukujuuret juontavat Veraisiin ja heidän tarinoitaan vanhoista ajoista oli mukava kuulla. – Monia kaukaisempia sukulaisia näkee kovin harvoin. Tämä tuo meidänkin sukuja yhteen, mikä on todella hienoa, sanoo Leena. Tapahtuman järjestäessä on mennyt useita päiviä, mutta paljon opittiin viime vuodelta. Samoin heitä oli auttamassa Heidin ystävät Minna ja Hemmo Aaltonen . Isä Ali hoiti pihatyöt, yhdessä leivottiin ja näin he viidestään hoitivat koko tapahtuman. – Tänä vuonna ei ollut ohjelmaa, mutta katsotaan sitten ensi vuonna. Eiköhän me silloinkin järjestetä tätä, Heidi lupaa.