Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Risto Räppääjä ruuhkautti Lemussa

Lemussa syntyi torstai-iltana liki ainutlaatuinen liikenneruuhka. Ajorata Askaisten suuntaan oli hetken aikaa täysin jumissa Lemun urheilutalon kohdalla. Syypääksi liikenneongelmiin voidaan tuomita Risto Räppääjä. Maskun hyvinvointipalveluissa ideoitu syyslomatapahtuma osoittautui megasuosituksi. Drive in -elokuvana esitetty Risto Räppääjä ja väärä Vincent -uutuusleffa houkutteli väkeä paikalle niin, että jo puoli tuntia ennen h-hetkeä kansaa jouduttiin käännyttämään urheilutalon liittymästä. Maksimimääräksi sovittu 50 auton tungos oli jo hyvissä ajoin parkkeerattu pihamaan katselupaikoille. – Meillä on ollut ennenkin puhetta ulkoilmaleffan järjestämisestä, mutta nyt asia nousi uudelleen esille, kun pohdimme, millaista ohjelmaa voisimme järjestää koululaisten syyslomalla. Korona-aikana tällainen tapahtuma on turvallinen, kun elokuvaa voi katsella omasta autosta, kunnan nuorisotyön koordinaattori Jatta Ihaksi totesi. Drive in -elokuvat ovat Suomessa sen verran harvinaisia, että Lemun ahtaudessa kokemus saattoi olla monille ensimmäinen. – Tämä on vähän tällaista jenkkityyliä. Olemme Lemussa ajan hermolla. Samalla tavalla järjestetty Trolls-elokuva keräsi keskiviikkona Maskutalon pihalle kolmisenkymmentä autokuntaa. Hyvinvointipalveluiden tarjoamat leffat olivat katsojille maksuttomia.