Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sote-uudistusta pidetään välttämättömänä – Hallituksen esitysluonnos saa maakuntapäättäjiltä kritiikkiä ja kehuja

Hallituksen sote-ministeriryhmä esitteli sote-luonnokseen tehdyt muutokset tiistaina. Esitysluonnos herättää Vakan alueen maakuntapäättäjissä yhä kahdenlaista mielialaa. Vakka-Suomen Sanomat esitti johtaville maakuntapäättäjille kaksi kysymystä: 1. Uskooko päättäjä sote-uudistuksen onnistuvan tällä kertaa sekä 2. Mitä hän pitää tärkeimpänä asiana sote-uudistuksessa. Näin edustajat vastasivat: Pekka Myllymäki, Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja (kesk.): 1. Kyllä uskon uudistuksen toteutuvan. Tämä on myös välttämätöntä esimerkiksi kotikuntani Mynämäen kaltaisten maaseutukuntien talouden näkökulmasta. Nykyiset kuntien valtionosuudet ja verotulot eivät riitä nykyisen sote-mallin ylläpitoon. 2. On väärin, että kun jotkut saavat hoitoa yksityislääkäriltä tai työterveyshuollon kautta, toiset joutuvat jonottamaan pitkiä aikoja terveyskeskuksiin. Sote-uudistusta tarvitaan vanhustenhoidon turvaamiseksi. Jokainen ikäihminen ansaitsee inhimillisen ja ihmisarvoisen hoivan. Erityisen vaikeaksi ongelmaksi, esimerkiksi Akselin kunnille, on viime vuosina muodostunut lisääntyvä perheiden pahoinvointi ja tästä aiheutuvat huostaanottojen kustannukset. Nykymenolla kuntien rahat eivät tule riittämään esimerkiksi sivistyspalveluiden tuottamiseen ja elinvoiman turvaamiseen. Suuri uhka on myös näidenkin tehtävien romahtaminen sosiaali- ja terveyspalveluiden edelleen kallistuessa. Sote-uudistus tuo isommat, maakunnan kokoiset hartiat sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tämä turvaa sen, että kunnilla on jatkossa resursseja hoitaa jäljelle jäävät tehtävänsä, kuten opetus, päivähoito ja kunnan elinvoimasta huolehtiminen. Ilkka Kanerva, Maakuntahallituksen puheenjohtaja (kok.).: 1. Rahoitusmallin sisältyy todella vakavia ongelmia. Kaiken lisäksi sellaisia ongelmia, jotka ovat meidän kannaltamme huolestuttavia. Esimerkiksi aluesairaaloitten kohtalo on vaakalaudalla. Perustuslakivaliokunta on toisaalta ja puolueitten suunnassa on perusteltuja epäilyjä. 2. Tärkeintä on todella linjata päätös, jolla turvataan ihmisten nopea pääsy hoitoon välittömästi kun tarvetta ilmenee. Hyvin yhteen nivottu hoitoketju perusterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon sekä huolehtia sosiaalipalvelujen toimivuudesta hoitoketjun rinnalla. Janne Sjölund, maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja (sd.): 1. Tarve sote-uudistukselle on edelleen olemassa ja nyt valmisteilla olevassa esityksessä on huomioitu edellisten esitysten kokemukset. Uskon esityksellä olevan nyt läpimenomahdollisuudet, vaikka toteutusaikataulu on kovin haasteellinen. 2. Mielestäni tärkeintä on terveyspalvelujen, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen integrointi saman vahvan julkisen järjestäjän tuottamana, jota yksityiset palvelut hyvin tukevat ja täydentävät.   Uusia sote-alueita kutsutaan hyvinvointialueiksi. Sote-palveluista vastaa 21 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki. Aluevaalit pidetään vuoden 2022 puolella. Sote-palvelut siirtyvät kunnilta maakunnille vuoden 2023 alussa. Maakuntavero aiotaan ottaa käyttöön viimeistään 2026. Vero ei nosta kokonaisverotuksen tasoa. Lähde: Hallituksen esitysluonnos