Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kisailua kuntailmoituksista

Kun Vakka-Suomen Sanomat alkoi ilmestyä vuonna 1950, kuntien ilmoitustapoihin tuli muutoksia. Kunnat olivat aiemminkin käyttäneet omien ilmoitustaulujensa ohella lehtiä, mutta Vakan perustamisen jälkeen kaikki kuntainliiton jäsenkunnat siirsivät pääosan ilmoituksistaan uuteen lehteen. Kisa kuntailmoituksista sai uusia muotoja jo 1950-luvun lopulla. Uutis-Valjakko pyrki pönkittämään levikkityötään tarjoamalla aluksi kunnille ilmoitustilaa maksutta. Tämä kiinnosti etenkin Nousiaisissa, mutta myös Mynämäki otti parin vuoden pohdinnan jälkeen käyttöön kahden ilmoituslehden mallin. Ilmoittelu kahdessa lehdessä yleistyi 1960-luvulla, mutta Vakka pysyi yleensä ykkösvaihtoehtona. Silti vain Vehmaalla ja Taivassalossa Vakka-Suomen Sanomat on ollut perustamisesta saakka kunnan ainoa ilmoituslehti. Uutis-Valjakko sivuutettiin Karjalassa 1967, Nousiaisissa 1989, Mynämäessä 1990, Mietoisissa ja Lemussa 1991, Askaisissa 1992 ja Maskussa 1994. Lokalahti otti Uudenkaupungin Sanomat kakkoslehdeksi, kun kuntaliitoskeskustelut alkoivat vuonna 1972. Näiden lehtien rinnakkaiskäyttö jatkui Kalannissa kuntaliitokseen asti ja Kustavissa vuoteen 1995 saakka. Pyhämaa otti Vakan toiseksi ilmoituslehdekseen vuonna 1971 ja Uusikaupunki jatkoi samaa käytäntöä kuntaliitoksen jälkeen kolme vuotta myöhemmin. Vain Velkua luopui virallisen ilmoituslehden nimeämisestä. Uutis-Valjakon tulo saaristokuntaan ei onnistunut, mutta myös Vakan asema heikkeni. Velkuan ja Rannikkoseudun yhteistyö jäi sekin lyhytaikaiseksi, joten kunta palasi pelkästään ilmoitustaulun käyttöön. Uusi vaihe kuntien ilmoittelussa ajoittui 1970-luvun puoliväliin, jolloin useat kunnat ryhtyivät julkaisemaan ilmoituksia paikallislehtien lisäksi puoluelehdissä. Tilannetta muutti myös se, että kunnanhallitukset saivat pyytää valtuuksia ilmoittamiseen myös muissa kuin valtuustojen nimeämissä virallisissa ilmoituslehdissä. Kuntien ilmoituksia alkoi näkyä muun muassa ammattilehdissä ja isoissa lehdissä. Kun ilmoitusmäärärahoja ei kuitenkaan merkittävästi nostettu, ilmoittelun hajaantuminen vaikutti etenkin paikallislehtiin, joiden tuloista kuntien ilmoitukset muodostivat ison osan. Kuntien ilmoitushalukkuutta heikensi 1990-luvun lama. Samoihin aikoihin alkoi yleistyä tapa, jossa kunnanviraston valvonnassa laadittiin tiedotuslehtisiä. Vakka-Suomen Sanomat julkaisee 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi juttusarjan, johon poimitaan lehden historiaan liittyviä tapahtumia vuosikymmenten varrelta.