Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Arki sujuu rillit huurussa

Torstaina moni veti ensimmäistä kertaa elämässään kasvomaskin naamalleen. Lounasravintolassa tarjoilija valitti, että rillit ovat jatkuvasti huurussa. Tarjoillessa helposti kompastelee, kun ei näe kunnolla eteensä. Päiväkodissa vanhemmilla ei ollut asiaa kuraeteistä pitemmälle. Osa päiväkodeista on ohjeistanut, että vanhemmat eivät tule sisälle lainkaan. Opiskelijat ovat laskeskelleet, miten opintotuki riittää, kun maskeihin menee monta kymppiä kuussa. Maskeja kuluu päivässä helposti kymmenisen kappaletta, jos vaihtoväli on yhtään oikea. Seuraavat viikot, kenties kuukaudet, me kohtaamme toisemme maskit kasvoilla. Se merkitsee, että näemme hymyjä vähemmän ja hengittäminen tuntuu raskaalta, silti maskia kannattaa käyttää. Sen on sittenkin kevyin vaihtoehto niistä kaikista, mitä muuten voi olla edessä. Varsinais-Suomen alueellisen koronatyöryhmän mukaan maakunnassamme ollaan tällä hetkellä koronan kiihtymisvaiheessa. Vielä ei olla saavutettu edes pandemian pahinta vaihetta. Vaikka Vakan alueellakin on kuntia, joissa ei ole todettu vielä yhtään koronatartuntaa, varautuminen on tarpeellista. Vaasassa on nähty esimerkki, miten nopeasti tartuntatilanne voi muuttua. Terveyspalveluissa on varauduttu, että koronapandemia kestää vielä ensi kevään. Sekin voi olla optimistinen arvio. Kun korona jyllää, se tarkoittaa kaikin puolin ikävämpää elämää. Ensi sunnuntaista lähtien maakunnassamme annetaan ravintoloissa valomerkki jo kello 22. Ravintoloitsijat pitävät valtioneuvoston ravintoloiden toiminnan rajoittamista koskevaa asetusta ”giljotiinina”. Keväällä ravintolat saivat luvan lykätä verojen maksamista, mutta nyt eräpäivä lähestyy. Myös matkailu- ja kulttuuripuolella tilanne hermostuttaa. Syksyn ja kevään tapahtumia on jo alettu peruuttaa tai siirtää. Åbo Svenska Teater ja Turun filharmoninen orkesteri ilmoittivat jo, että oopperapari Cavalleria rusticana ja Pajazzo siirretään keväältä 2021 kevääseen 2022. Vastaavia ratkaisuja on varmasti lisää tulossa. Myös asiakaskatoa voi olla edessä, kun influenssakausikin on alkamassa. Hallitus käsittelee ensi viikon torstaina iltakoulussaan tartuntalain muutoksia. Tavoitteena on saada väliaikaiset lainmuutokset voimaan mahdollisimman pian eli vielä tänä vuonna. Uusi laki mahdollistaisi yhä järeämpiä alueellisia keinoja koronan hillitsemiseksi.