Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Osa lapsista väliaikaisesti Nuortenkotiin – Päiväkoti Pikkupoijun remontti alkaa vihdoin loppuvuodesta

Päiväkoti Pikkupoijun remontin piti alkaa jo viime keväänä, mutta aikataulu on venynyt useammastakin syystä. Kunnan sisällä on järjestetty vastuita työntekijöiden välillä uudestaan. Lisäksi viime keväänä alkanut koronapandemia on vienyt huomion kiireellisempiin asioihin. Nyt Taivassalon varhaiskasvatuksen johtaja Sanna Laakson työhuoneen nurkassa on korkea pino banaanilaatikoita. – Muuttolaatikoitakin on tulossa, mutta näihin banaanilaatikoihin voi pakata tavaraa, jota ei tarvitse heti purkaa, Laakso toteaa. Päiväkoti Pikkupoijun remontti on vihdoin alkamassa. Kunnan tekninen johtaja Asmo Liski kertoo, että on urakoitsijoiden kilpailutus alkaa tällä viikolla. – Aika lähellä joulukuun alkua ollaan, kun remontti oikeasti alkaa, hän arvioi.   Urakkaan kuuluu päiväkodin vanhan osan remontti. Uusi osa valmistui vasta viisi vuotta sitten, joten siellä ei tarvita vielä edes uutta maalipintaa. Pikkupoijun vanhempi osa on valmistunut vuonna 1996. Laakso muistaa vielä hyvin, kun taloon muutettiin silloisesta päiväkodista, Messistä. – Sellaista muuttoa en enää toivoisi, aikataulu oli niin kireä. Kun illalla kannettiin viimeisiä laatikoita sisään, niin seuraavana aamuna tulivat lapset, hän muistelee. Laakso on tyytyväinen, että muutto väistötiloihin on suunniteltu ajan kanssa ja tällä kertaa järjestelyt voidaan hoitaa hallitusti. Vanha osa tyhjennetään kokonaan remontin ajaksi. Esikoululaisten ryhmä siirtyy väliaikaisesti Nuortenkotiin. Se on varattuna päiväkodin käyttöön ensi kevään. Liski arvioi, että remontti kestää noin puolisen vuotta. Kaksi pienempien ryhmää siirretään päiväkodin sisällä vanhalta puolelta uuteen osaan. – Mustikat eli 3– 4-vuotiaat sijoittuvat liikuntatilaan sekä esikoululuokkaan. Pienimmät, eli metsämansikat, menevät esikoululaisten tiloihin, Laakso kertoo.   Nuortenkodissa olisi tilaa isommallekin porukalle, mutta sinne sijoittuvat vain esikoululaiset, sillä kyse on vähän kuin retkestä. – Siellä ei ole sänkyjä, vaan esikoululaiset lepäävät patjoilla. Pysyvästi tällainen ratkaisu ei lain mukaan kävisi, mutta väliaikaisesti se on luvallista, Sanna Laakso sanoo. Oman osansa remonttiruljanssiin tuo korona. Remontin aikana pari ryhmää joutuu käyttämän samaa ovea. Laakson mukaan se merkitsee, että sisälle pitää mennä porrastetusti ja eteistilaa käyttää eri aikaan. Myös vessojen käyttöä pitää porrastaa. Vanhassa osassa tehdään lähinnä pintaremonttia. Lisäksi tiloihin asennetaan viilennysjärjestelmä. Päiväkodin henkilöstön toiveena olisi ollut täysin uusi ilmastointijärjestelmä, mutta se katsottiin kunnassa turhan suureksi hankinnaksi. – Uuden ilmastoinnin rakentaminen olisi vaatinut erillisen ilmastointihuoneen rakentamisen, Liski perustelee. Viilennysjärjestelmä helpottaa tulevia hellepäiviä. Hellepäivinä lämpötila on noussut päiväkodin vanhassa osassa jopa +30 asteeseen, kun uudella puolella sisälämpötila on pysynyt +21 asteessa. – Ero on ollut todella tuntuva ja siksi olemme toivoneet myös vanhalle puolelle viilennystä, Laakso sanoo. Taivassalon päiväkodissa on kuutisenkymmentä lasta. Remontin myötä taloon saadaan toinen älynäyttö. Pikkupoijussa on muutenkin satsattu digilaitteisiin. Jokaisella työntekijällä on käytössään tabletti ja myös lapsiryhmissä on padeja yhteiskäytössä. Vanhaan osaan hankitaan myös uusia kalusteita.   Pikkupoijun remonttiin on varattu tämän vuoden talousarvioon 180 000 euroa. Osa määrärahasta siirtyy ensi vuodelle. Ensi vuoden talousarvioon on tulossa 300 000 euron varaus remonttiin sekä 100 000 euron varaus kalustohankintaan.