Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Askaisten taiteilija voitokas Berliinissä

Askaislaisen Alexander Jyräsen voittokulku tämän vuoden taidekisoissa huipentui syyskuussa Berliinissä. Perheen lemmikkikoirasta Pikosta piirretty teos oli ykkönen kansainvälisen Jugend Creativ -kuvataidekilpailun finaalissa 6–8-vuotiaiden sarjassa. Koronatautitilanteen vuoksi taiteilija seurasi perheensä kanssa Berliinin tapahtumaa videolinkin kautta. – Voitto oli yllätys, Alexander myöntää. Voitokkaassa teoksessa Piko istuu etualalla ja värikäs tausta luo vaikutelmaa sateenkaaresta. – Kaikki luulevat, että ylhäällä on aurinko, mutta siinä näkyy käsi, kun silitän Pikoa. Suomessa Osuuspankkien järjestämässä kilpailussa Alexander eteni ensin paikallistasolta valtakunnalliseen finaaliin ja sieltä edelleen Suomen edustajaksi Berliiniin. Kansainvälisessä arvioinnissa kakkossija meni Alexanderin sarjassa Italiaan ja kolmostyö löytyi Sveitsistä. Lisäksi mukana oli teoksia Itävallasta, Luxemburgista, Ranskasta ja Saksasta. Kilpailun jälkeen Askaisiin ei ole juuri lisätietoa tihkunut. Palkinnot ovat muuten arvailujen varassa, mutta ilmeisesti ainakin komea pysti on tulossa. – Onko se aitoa kultaa? Toivon palkinnoksi rahaa ja karkkia. Alexander Jyränen kertoi laajemmin elämästään tänä vuonna 3. heinäkuuta Vakka-Suomen Sanomien Viikon henkilö -haastattelussa.