Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Islannin toiset kasvot Galleria Horisontissa – Rannveig Steinthórsdóttir nautti koronan tyhjentämästä kotimaastaan

Taivassalolainen kuvanveistäjä Rannveig Steinthórsdóttir lähti maaliskuun alussa kolmen viikon matkalle kotimaahansa Islantiin, mutta ei aavistanut, että matkasta tulisi lähemmäs puoli vuotta pitkä. Koronan takia paluulennon uudelleenjärjestely onnistui vasta elokuussa, silloin päivän varoitusajalla. – Lyhyt varoitusaika ei haitannut, sillä olin ollut valmis lähtöön jo monta kuukautta. Islannissa pitempään oleminen ei haitannut, sillä minulla on vanha äiti, jolle se oli kiva, Steinthórsdóttir kertoo. Kotimaassaan taiteilija nautti hiljenneistä paikoista, jotka ilman koronan vaikutusta olisivat olleet täynnä turisteja. Hän kiersi maata siskonsa kanssa, ja matkan kuvista syntyi installaatio Galleria Horisontin seinälle Uuteenkaupunkiin. – Tavallisesti kuvaamissani kohteissa olisi 5–6 bussia ja joka paikka täynnä ihmisiä. Näiden kuvien ottaminen ei olisi silloin onnistunut, hän kertoo. Turistikohteissa Steinthórsdóttir kuvasi sitä, mikä itseä kiinnosti, eivätkä kuvat muistuta tyypillisiä matkamuistokuvia. Kauniit ja värikylläiset näkymät tallentuivat kännykällä, eikä niitä ole sen kummemmin käsitelty ennen näyttelyä. – Kuvasinkin niin, etten oikein nähnyt ruudulta mitään, koska oli niin kirkasta. Kuvat tähän näyttelyyn oli helppo valita. Ne muodostavat seinälle kartan ja sijoittuvat siinä oikeille kohdilleen. Ainoastaan kuvat kotimaatilaltani ja sen viereiseltä vuorelta on sijoitettu poikkeavasti keskelle, sillä ne ovat minulle Islannin keskipiste, hän kertoo. Minun Islantini -näyttelyyn kuuluu valokuvien lisäksi keinuista, kahdesta nukesta ja nallesta koostuva installaatio sekä vitriinikaappeihin sijoitettuja asetelmia Islannin kansantarustossa esiintyvästä väestä. Steinthórsdóttirin mukaan tarinat piilossa elävästä kansasta ovat niin vahvoja, että yhä nykyäänkin esimerkiksi teitä rakentaessa tiettyjä kiviä ei räjäytetä, vaan ne siirretään varovasti toiseen paikkaan. Installoinneissaan Steinthórsdóttir on antanut näkymättömälle väelle hahmoja fimo-massalla. – Olen keksinyt, mitä ehkä voisi olla ja mitä me vain emme tiedä. Kaikilla tekemilläni hahmoilla on omat tarinansa. Esimerkiksi Nipistäjäsaksi asuu meressä ja saattaa hännänpäässään olevilla saksillaan leikata poikki kalastajien siimoja ja nipistää niiden varpaita, jotka tulevat liian lähelle. Pienhäkki elää marjametsässä ja käyttää ravinnokseen lasten naurua, ja Metsäpiru auttaa pudonneita linnunpoikasia takaisin pesään. – Islannissa lapsi kuulee tarinoita koko ajan luettuina ja laulettuina vanhemmilta ja isovanhemmilta. Kun on asunut Islannissa koko lapsuuden, kaikki paikat, tarinat ja laulut kulkevat sielussa mukana minne meneekin, Steinthórsdóttir sanoo. Minun Islantini -näyttely on esillä Galleria Horisontin studiotilassa. Isommassa näyttelytilassa eniten tilaa on saanut Uudenkaupungin Kuvataideseuran uusin jäsen Peter Silvendoin valokuvillaan. Muu osa galleriasta täyttyy kaikkien jäsenten yhteisestä uudesta ripustuksesta.