Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taidegraafikko käyttää leipureille tuttua raaka-ainetta

– Olen etsinyt terveellisempää tapaa tehdä taidetta, ettei tarvitsisi käyttää tärpättiä ja happoja. Niistä saa päänsärkyä, vaikka työhuoneella olisi kuinka hyvä ilmastointi, taidegraafikko Tarja-Liisa Salo kertoo. Salo on viime syksystä lähtien kokeillut raaka-ainetta, joka löytyi yllättäen niinkin läheltä kuin keittiön kaapista. Tuo ihmeaine on gelatiini, eli kotileipureille tuttu liivate. – Youtube-videoissa on käytetty gelatiinipulveria laatan tekemiseen esimerkiksi lehtikuvien siirtoa varten. Aloin miettiä, toimisiko gelatiinilaatta myös grafiikassa, Salo kertoo. Ensimmäiset kokeilut menivät mönkään. Maali tarttui liikaa laattaan. Vähitellen Salo keksi keinot, miten tehdä ja käyttää gelatiinilaattaa. Hän vedostaa työt akryylimaalilla, joka kuivuu nopeasti, ja siirtää kuvat paperille. – Gelatiinilaatta on herkkä materiaali ja menee helposti rikki. Toisaalta sen voi sulattaa uudestaan mikrossa ja tehdä uuden laatan, hän naurahtaa. Materiaali on siis kaiken lisäksi kätevä. Salo ei tunne toista kuvataiteilijaa, joka käyttäisi gelatiinilaattaa. Hän arvelee kuitenkin, että tuskinpa hän on ainoa graafikko maailmassa, joka olisi hoksannut liivatteen.   Runonkulman galleriassa avattiin tiistaina Salon ensimmäinen näyttely Uudessakaupungissa. Valtaosa näyttelyn teoksista on tehty gelatiinitekniikalla. Alchemilla-näyttely on kuin otos luontopolun varrelta. Teosten värit ovat vihertäviä ja niissä toistuu tuttu piparkakunmuotoinen poimulehti. – Vanhalla kansalla oli kasville monta lempinimeä esimerkiksi hiirenhame, huoranhame, juomakuppi, kasteheinä, maarianvaippa, marianruoho, Neitsyt Marian viitta, plaastarlehti, ryppylehti ja vanhanpiianheinä, Salo luettelee. Hän myöntää kiinnostuneensa vain lehden koristeellisesta muodosta, vasta kasviin enemmän tutustuessaan kävi ilmi siihen liittyvät myytit. Keskiajalla alkemistit uskoivat, että lehden keskelle kerääntyvä kastepisara on kullan maaginen ainesosa, jolla rauta voitiin muuttaa kullaksi. Siitä tulee kasvin latinankielinen nimi, Alchemilla vulgaris. Kristillisessä mytologiassa poimulehti symboloi Neitsyt Mariaa, mutta aikojen saatossa se on pyhitetty monille kansan jumalolennoille, erityisesti neitojumalattarille. – Poimulehden monet nimet viittaavat naiseuden eri puoliin. Se on feminiinisyyteen ja vesielementtiin liitetty kasvi, jonka uskottiin yhdistyvän jopa rakkauden ja kauneuden planeettoihin, voimakkaisiin Venukseen ja Uranukseen. – Jo vanha kansa mielsi sen naisten kasviksi. Poimulehti on naisten hyvinvointia ja kauneutta edistävä yrtti, mutta myös lemmen yrtti. Salolle itselleen luonto on mielihyvän lähde. Hän viihtyy vihreässä ympäristössä. Kotona pitää olla viherkasveja. – Kun maailmalla menee johonkin isoon kaupunkiin, jossa ei ole puskan puskaa, ei hyttysiä, ei kärpäsiä, tulee tunne, miten täällä voi elää. Vihreys tuo rauhoittavaa, myönteistä ilmapiiriä.   Tarja-Liisa Salo on syntynyt von Heidekenillä ja kastettu Turun tuomiokirkossa. Perhe muutti kuitenkin Jokioisiin ja Tarja-Liisa vietti siellä lapsuusvuodet. Turkuun hän palasi aikuisiän kynnyksellä töihin ja opiskelemaan taidetta. Hänellä on ollut lukuisia näyttelyitä ympäri Suomea, mutta ei koskaan aiemmin Uudessakaupungissa. – Uusikaupunki ei ole minulle yhtään tuttu. Tiesin vain, että täällä on autotehdas ja että Uusikaupunki on merenrantapaikka. – Monta kertaa olen kyllä ajatellut, että tänne pitäisi tulla katsomaan Bonkia. Harmi, että Bonk-museo olikin nyt kiinni.