Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kolme sarjavoittoa Fin5-suunnistusviikolta – Hämäläisellä kova sprinttiveto

Suunnistus Finaalissa suunnistettiin kaikissa sarjoissa niin sanotun pitkän matkan kisa. Suunnistusviikon korkeimmalle pallille nousivat Anastasia Rudnaya, Matias Karru ja Maija Verha. Anastasia Rudnaya pystyi säilyttämään kärkipaikkansa käyttäen hieman varmistelevia reitinvalintoja. Suorenpaa edennyt Hiidenkiertäjien Jenny Patama oli vähän nopeampi, mutta jäi loppupisteissä 18 pisteen päähän. Yllättäen muuttunut lähtötilanne hiersi Matias Karrua vielä kilpailuaamuna. – Lähtöpaikalle mennessä psyykkasin poikaa tekemään oman hyvän suorituksen. Sisuuntuneena Matias teki nappijuoksun ja voitti kakkoseksi tulleen viidellä minuutilla, isä-Karru kertoi. Maija Verha voitti sarjansa täysin ylivoimaisesti. Miesten pääsarjassa Sami Hämäläinen paransi asemiaan vielä finaalissa ja sijoittui yhteispisteissä peräti neljänneksi. Myöhäinen tieto muuttuneesta lähtöajasta ei tavoittanut jo nukkumassa ollut Karrun perhettä. Vasta lähtöpaikalla Sami Karru sai huomata olevansa vartin myösässä. Hyvää asiassa oli, että sarjan kakkossija kuitenkin säilyi normisuorituksella. 16-tyttöjen eliitissä Noora Neuvonen oli kahdestoista ja Emma Katajamäki viidestoista. 12-pojissa Aaro Lamminmäki oli kuudes. Sprintti suunnistettiin Seinäjoen kortteleissa perjantaina. Anastasia Rudnaya oli naisten eliitin ykkönen. Jenny Patama jäi vain 8 sekuntia. Tiia Istolahti juoksi viikon ainoana kisana sprintin ja varma veto toi kolmannen tilan 39 sekuntia voittajasta. Miesten pääsarjassa Sami Hämäläinen teki puhtaan suorituksen ja sen innoittamana vauhtiakin löytyi. Tuloksena oli päivän kakkossija ja nippu kovia päänahkoja. KooVeen Kenny Kivikas oli 14 sekuntia nopeampi. Karrun veljeksille sprintti ei ollut varmaan mieleisin laji, mutta pienet tappiot kärkeen säilyttivät yhteistuloksissa hyvät asemat finaaleihin. Järjestelyvirheen takia järjestäjät mitätöivät Matiaksen sarjan sprinttitulokset. Tämä tarkoitti, että hänen yli 10 minuutin johtonsa kutistui muutamiin sekuntteihin, mikä ei lainkaan poikaa miellyttänyt. Sprinttitulokset: H21E 4,0 km: 2) Sami Hämäläinen MSParma 14.53 (2.52.32/5.). D21E 3,5 km: 1) Anastasia Rudnaya MSParma RUS 13.56 (2.39.59/1.), 3) Tiia Istolahti MSParma 14.35 (-). D16E 2,5 km: 20) Emma Katajamäki MSParma 14.07 (2.39.16/16.), 37) Saara Tuomisto MSParma 16.15 (-), 42) Noora Neuvonen MSParma 18.31 (2.40.18/17.). H70A 1,9 km: 8) Leo Koistinen Vakka-Rasti 12.59 (1.51.21/4.), 17) Hannu Vannas MSParma 14.38 (2.09.13/8.), 31) Koitto Verha Vakka-Rasti 23.47 (-). H16A 2,2 km: 5) Sami Karru MSParma 12.30 (2.10.29/1.). H12TR 0,9km: 6) Aaro Lamminmäki MSParma 6.56 (1.27.35/10.). D14A 1,8 km: 17) Kerttu Tuomisto MSParma 11.36 (2.07.51/12.). D9RR 0,7km: 22) Johanna Karru MSParma 10.12 (-). H45AL 2,3 km: 14) Antti Karru Vakka-Rasti 15.08 (2.52.06/12.). H55A 2,4 km: 19) Jussi Elo Laitilan Jyske 14.33 (-). D40AL 1,7 km: 12) Tuulikki Karru Vakka-Rasti 11.14 (-). D70 1,5 km: 5) Maija Verha Vakka-Rasti 13.52 (1.32.37/1.).