Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pituutta ja parannuksia luontoliikuntapolulle Taivassaloon

Lauantaina Taivassalon Green Route -maastopyöräilyreitti sai lisää pituutta, kun Pollin Pihan väki ja Kalannin Pallon KaPa Bikes pistivät pystyyn talkoot. Milla ja Antti Lahdenperän mailla kulkevaan reitistöön saatiin päivässä aikaan sen verran, mitä yksi ihminen tekisi kahdessa viikossa. Nyt Pollin Pihalta lähtevällä Green Routella on mittaa jo puolimaratonin verran 21 kilometriä, eli pituutta riittää sopivasti ensi kevään pyöräily- ja juoksukilpailuille. Muutama uusi lisäkilometri reittiin tehtiin lauantaina keskelle umpimetsää. – Umpimetsään, jossa ei voisi ajatella että voisi polku mennäkään, niin sinne se on nyt syntynyt, talkoolainen Hannu Kaasalainen totesi. Umpeen kasvanutta maastoa raivattiin ja umpimetsään tehtiin kivin varustettu mäki. Talkoissa myös paranneltiin jo valmiita reittejä: poistettiin vanhoja puurakenteita ja puhdistettiin kalliota esiin. Tavallisen ylläpidon lisäksi reitit saivat uutta ilmettä, kun talkoolaiset pääsivät toteuttamaan ajojen aikana syntyneitä ideoitaan. Talkoopäivän kulkuakaan ei oltu liian tarkkaan suunniteltu, vaan niin oksasakset ja moottorisaha kuin harava ja lapio löysivät tekemistä matkan varrella. – Pääpiirteittäin on linjat ja sitten tulee lennossa ajatuksia, että tosta saadaan hyvä ylitys johonkin esteeseen tehtyä, kommentoi KaPa Bikesin maastopyöräilijä Veikko Nieminen . Talkootöiden avulla oli kuitenkin tarkoitus pitää kiinni teknisen reitin maineesta ja jatkaa samalla tyylillä kuin on tähänkin asti tehty. Green Route on tarkoitettu myös muille kuin maastopyöräilijöille. Green Routen Pollywood osuudella on seitsemän geokätköä ja monipuolisesta maastosta nauttivat myös esimerkiksi juoksijat. Koko reilua 20 kilometriä ei ole välttämättä pakko edetä, vaan reitistä pystyy kulkemaan vaan osan. – Se on kokonaisuudessaan noin 3 tai 4 tuntia pyörällä, lisää Antti Lahdenperä. Ensi keväänä järjestetään tältä kesältä koronan vuoksi siirretty maastopyöräilytapahtuma. – Nimihän on vanha perinteinen Green Race, tiivistää KaPa Bikesin pyöräilyjaoston puheenjohtaja Ville Pirilä . Suunnitteilla on myös järjestää Green Run -juoksutapahtuma.