Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pari riviä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta

Lähihoitaja vuodesta 1998. Tämän vuoden tammikuusta asti ollut työkyvytön. Päiväkodissa alle kuusivuotiaan hoitolapsen pureman seurauksena kädessä hermovaurio ja CRPS 2, monimuotoinen kiputila. Suosittelen googlettamaan, mikäli kirjainyhdistelmä on tuntematon. Ympärivuorokautinen polttoroviosärky, johon ei apuja ole löytynyt eikä varmaksi luvata löytyvän. Hoitajan työt tehty sanoi lääkäri. Syytä en missään nimessä vieritä lapsen niskaan vaan järjestelmän, jossa on paljon valuvikoja. Johtoportaikkoon alhaalta ylös asti sekä alan erityisoppineille kuuluu kiitos siitä kaikesta, mitä ei tehty. Avia myöten saatiin mustaa valkoisella sitten lopulta, kun jollekin oli ensin käynyt niin pahasti, että Avi saatiin mukaan kuvioihin. Aiemmin ei saatu, kun johtoportaikko oli Aville tuttu ja uskoivat noiden hommansa hoitavan. Vaan eivät nuo hoitaneet. Apua oli etsitty talon ulkopuolelta sen jälkeen, kun hoitajien ja hoitolasten lukuisat vammat ja uhkaavat tilanteet eivät herättäneet ylemmällä kiinnostusta ja tarvetta puuttua. En mainitse missä. Ei huono, jos toimii herätyskellona muillekin. Kuunnelkaa hoitajia, kun he tulevat vuorotellen omat, hoitolasten sekä työkavereiden kädet märkiviä raapimishaavoja, puremajälkiä ja mustelmia täynnä luoksenne. Älkää vähätelkö, olko välittämättä, lakaisko asioita maton alle. Syytelkö, että on vain hoitajien herkkänahkaisuutta tai omasta elämästä johtuvaa reagoida tällaiseen. Televisiossa kerrottiin, että lasten hyvinvointiin panostetaan nyt varhaiskasvatusmaksuja alentamalla. Eihän lapsen hyvinvointi siitä automaattisesti lisäänny. Rahat saattavat valua muiden omaan hyvään ja elämä olla lapselle yhtä tai jopa enemmän peestä kuin ennen. Kunnat ja kaupungit tarvitsevat euronsa. Jonkun pussista ne otetaan. Tehdään halvemmalla tai jätetään tekemättä. Kieroillaan ja keplotellaan. Ihmettelen, miten vähän mediassa saa jalansijaa se, että pahimmillaan lapset, tulevaisuuden veronmaksajat, hajotetaan jo päivähoidossa. Kouluille vieritetään syytä ongelmista, joihin on aiemmin jopa tietoisesti jätetty reagoimatta sillä ajatuksella, että koulussa sitten puuttuvat. On pois omalta tontilta. Käykää poliitikot, muut vaikuttavat ja valvovat tahot kentällä etukäteen varoittamatta ja ilmoittamatta niin näkyy se todellinen arki. Hyvin tehty tekeminen ja sitten se muu. Mikä saakaan ihmiset vakuuttumaan, että on automaattisesti lapsen parhaaksi laittaa hänet suureen ryhmään ventovieraiden keskelle? Kasvattajista on pulaa ja sijaisista. Viisikymppinen lastentarhanopettaja ja parikymppinen untuvikko käyvät lasten edessä hierarkiataistelua siitä, kummalle puolelle näkkileipää voi kuuluu ja annetaanko leipä ennen vai jälkeen keiton, puolikkaana vai kokonaisena. Kun lapsi haluaisi hoitajan syliin ikäväänsä itkemään, niin hyvin topakasti pyyhältää joku komentoa pitämään tottunut siihen tiuskimaan, että täällä ei lasta sylissä pidetä eikä siihen opeteta, muuten haluavat kaikki. Samaan aikaan hoitopaikan muistitaululla mainostetaan kuinka täällä lapsen yksilölliset tarpeet huomioidaan joka hetki. Kun lasta tukistetaan, lyödään, raavitaan, purraan, potkitaan, tönitään, hänelle huudetaan, millä eri tavoin hänen toivotaan kuolevan tai jotain muuta, sen jälkeen syliin pääseekin usein hän, joka satutti. Hoitajien täytyy estää enemmän vahinkoa tapahtumasta eikä käsipareja riitä kaikille. Satutettu hätistellään jatkamaan leikkejä. Karuimmillaan tieto tapahtuneesta ei siirry päiväkodista edes kotiin. Käsipareja puuttuu valitettavan usein, kun ollaan isossa talossa, isoissa ryhmissä. Pöpöt, paperilippuset ja palaverit. Hetkellisesti saa ylittyä onkin päivittäinen normaali, mutta poikkeus tänään, jos joku kysyy. Haamuhoitajat paikkaavat ja paperilla saadaan kikkailuilla näyttämään hyvältä. Sitten ihmetellään miksei alalle ole tulijoita. Jos oikein kuvitellaan, niin ongelmia ei ole. Jos asioista ei puhuta eikä niitä oteta käsittelyyn, niin niitä ei ole. Tarpeeksi usein, kun hoetaan sanaa laadukas varhaiskasvatus, niin kyllähän se sitä on tai sellaiseksi muuttuu. Sillä jollei laadukas varhaiskasvatus olekaan laadukasta ja lapselle hyväksi niin mikä on vaihtoehto? Onko sitä? Päivi Jalo