Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäessä kolme valtuustoaloitetta

Mynämäen kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta. Lauri Numminen (vas.) esitti yhteensä yhdentoista valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa, että kunnan tekninen toimi kartoittaisi sähköautojen latauspisteiden tarpeen, omissa kiinteistöissään esimerkiksi Laurin koulussa ja päiväkodissa, lukiossa ja terveyskeskuksessa. Numminen näkee tarpeen kasvavan nopeasti, kun sähköautojen hinnat alenevat. – Sähköautoilun lisääntyminen edellyttää toimivaa latausinfrastruktuuria, mikä on uusi haaste yrityksille, yhteisöille ja erilaisille kiinteistöille, Numminen totesi.   Petteri Huuskonen ja muut keskustan valtuutetut esittävät aloitteessaan, että kunta järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa Mynämäkeen keräyspisteen, johon voi luvallisesti tuoda sähkö- ja elektroniikkaromua. Ser-keräyspiste poistui kunnasta muutama vuosi sitten, ja nykyisin lähin on Raisiossa. Keräyspisteen puuttuminen on näkynyt niin, että jätettä on alkanut kerääntyä vääriin paikkoihin kuten Rinki-kierrätyspisteisiin, metallinkeräyslavoille ja tien varsiin kuormittaen ja rumentaen ympäristöä. Aloitteessa esitetään, että keräyslava sijoitetaan valvottuun paikkaan, esimerkiksi kunnan varastolle, jolloin mahdolliset väärinkäytökset vähenisivät. Lisäksi aloitteessa esitetään selvitettäväksi poistotekstiilien keräyspisteen perustamista Mynämäkeen.   Aappo Kontu ja muut keskustan valtuutetut esittävät aloitteessaan, että kunta käynnistäisi uusien teollisuus- ja liikekiinteistöjen tonttien kaavoituksen, jotta kuntaa halkovat pääväylät Kustavintie ja Valtatie 8 tulisivat paremmin hyödynnetyksi. Laiskankareen teollisuusalueen tontteja kohtaan osoitettu kiinnostus osoittaa, että kunnan on syytä käynnistää uusien tonttien kaavoitus Kustavintien, Askaistentien ja Laiskankareen alueella. Lisäksi tulee päivittää Kaskisten eli niin sanotun Tumikuun alueen ja Pyheen alueen kehittämis- ja kaavoitussuunnitelmat, aloitteessa todetaan. Lisäksi aloitteessa esitetään, että 8-tien taajama-alueen nykyistä kaavaa täydennetään monipuolisemmin palvelemaan teollisuuden ja muiden liikeyritysten tarpeita yhteistyössä yrittäjien kanssa sekä hakemalla oppia naapureiden kokemuksista. – Verrattuna moniin vastaaviin naapurikuntiin emme ole vielä hyödyntäneet valtatien ja sen risteysalueiden liiketoimintapotentiaalia, Kontu totesi.