Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Neste suunnittelee Naantalin jalostamon lakkauttamista – Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut

Neste tiedotti eilen maanantaina tutkivansa Naantalin jalostamotoimintojen lakkauttamista ja toiminnan keskittämistä terminaali- ja satamatoimintoihin. Lisäksi Neste sanoi kehittävänsä Porvoon jalostamoa kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia. Uudelleenjärjestelyjä suunnitellaan Nesteen mukaan Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Nesteen mukaan fossiilisten öljytuotteiden kysyntä vähenee ja uusiutuvien energiaratkaisujen osuus kulutuksesta kasvaa seuraavien vuosien aikana. – Koronapandemia on vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua, eikä kysynnän odoteta elpyvän sitä edeltävälle tasolle. Nesteen Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn turvaamiseksi tarvitaan näistä syistä perusteellisia muutoksia. Suunnitelluilla toimenpiteillä Neste pyrkii parantamaan tuottavuutta, resurssitehokkuutta ja sopeutumiskykyä markkinoiden muutoksiin. Suunnitellut muutokset eivät vaikuta Suomen polttoainejakelun huoltovarmuuteen, Nesteen tiedotteessa kerrotaan. – Energia-alan muutos tapahtuu oletettua nopeammin. Naantalin jalostamon lähiaikoina edessä olevat käyttö- ja kunnossapitoinvestoinnit eivät olisi järkeviä eivätkä kestäviä tilanteessa, jossa öljynjalostuksessa on globaalisti suurta ylikapasiteettia. Aika tälle uutiselle ei ole paras mahdollinen, ja se on erittäin valitettava monelle meistä. Suunniteltuja toimenpiteitä jalostamojemme toimintojen kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin pikaisesti säilyttääksemme jalostustoiminnan ja sen strategiset kyvykkyydet Suomessa ja turvataksemme Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn, Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker kertoo. Yhtiö aloittaa muutoksen yhteistoimintaneuvotteluilla henkilöstön edustajien kanssa Öljytuotteet-liiketoimintayksikössä ja sen tukitoiminnoissa Suomessa. Toteutuessaan suunnitelmat tarkoittavat enintään 470 työpaikan vähenemistä, mukaan lukien mahdolliset ulkoistukset. Päätökset toteutettavista toimenpiteistä sekä työpaikkoihin liittyvistä ratkaisuista eri toiminnoissa, henkilöstöryhmissä ja paikkakunnilla tehdään yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen. Suunnitelluilla toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.