Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Poliisimurhat Petterssonin toisen dekkarin aiheena

Mynämäessä Laurin koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina viitisentoista vuotta työskennellyt Marjut Pettersson on julkaissut Myllylahden kustantamana kolmannen kirjansa. Silittäjä-rikosromaanissa liikutaan kuvitteellisessa länsiuusimaalaisessa pikkukaupungissa Pientaassa, mutta käväistään myös Uudessakaupungissa Viikaisten koulussa, jossa Petterssonkin on aikanaan koulua käynyt. Ensimmäinen kirja, Pohja, oli realistinen romaani, jossa oli goottilaisia piirteitä, viittauksia yliluonnollisiin tapahtumiin. Toinen, Niinkuin sinä sen muistat, oli trilleri. – Tämä kolmas on nyt selkeämmin dekkari, keskittyy poliisitutkintaan. Ruumis löytyy, tutkinta käynnistyy, on vastoinkäymisiä ja tapaus ratkaistaan. Lopussa lajityyppi ehkä menee vähän trillerin puolelle, kun keskitytään motiiviin, miksi murhaaja teki kammottavat rikokset, Pettersson kertoo.   Romaanissa tapahtuu poliisimurhia, joissa tekotapa on melko erikoinen: murhaaja silittää poliisin juhlapuvun uhriensa päälle. – Jos oikein muistan, niin se ajatus lähti kehkeytymään siitä, kun vahingossa itse poltin ihoani silitysraudalla, ja se hipaisukin sattui paljon. Sitten luinkin yhdestä tapauksesta, jossa oli silitysrautaa käytetty pahoinpitelyssä. Kirjan sisällöstä ei voi paljon kertoa paljastamatta juonta, jossa riittää lukijaa yllättäviä käänteitä. Sen verran voi kertoa, että tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, että lyhyen ajan sisällä on tapettu kaksi konstaapelia, ja lisäksi poliisiaseman päällikkö on kadonnut. Lisäksi virkaa tekevä rikosylikomisario alkaa saada viestejä, joissa vihjataan, että hän saattaisi olla silittäjämurhaajan seuraava uhri.   Päähenkilönä on edellisen kirjan sivuhenkilö Jiri Raivio. – Ehkä hän jäi minua askarruttamaan siksi, että oli siinä kirjassa sotkeutunut rikokseen, kun tiesi seksuaalisesta hyväksikäytöstä muttei ollut puhunut siitä kenellekään. Mietin, että pääsikö hän liian helpolla ja mitä hänelle tapahtui sen jälkeen. Silittäjässä hän muuttaa Uudestakaupungista Pientaan kaupunkiin virkaa tekevän rikosylikomisarion virkaan. – Uuteenkaupunkiin häntä ei voinut jättää, sillä kirjan asetelmassa on keskeistä se, ettei Raivio vielä tunne työkavereitaan. Fiktiivisen paikkakunnan valitseminen tapahtumapaikaksi johtui myös Petterssonin halusta välttää virheet. – En halunnut sijoittaa tapahtumia esimerkiksi kaupunkiin, jota en kovin hyvin tunne, koska lukijat ovat hyvin tarkkoja ja huomaavat, jos vaikka kirjoitan jonkin kadun olevan yksisuuntainen eikä se olekaan. Kaupungin hän halusi sijoittaa lähelle Helsinkiä, jolloin käytettävissä oli Helsingin poliisin tutkintaresurssit. Taustatyönä Pettersson tutustui poliisin työhön ja tekniseen rikostutkintaan muun muassa lukemalla netistä löytyneitä Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjoja. – Korjailin niiden perusteella virheitäni, mutta varmasti monessa kohdassa olen mutkia oikonut. Siihen olen pyrkinyt, että kaikki tuntuisi arkilukijasta uskottavalta.   Dekkarit ovat Marjut Petterssonille tuttu genre, sillä hän on lukenut niitä lapsesta asti. – Tykkään romaaneissa siitä, että ne ovat juonellisia ja niissä on selkeä loppuratkaisu. Dekkarinkin kautta on mahdollista käsitellä eri henkilöiden näkökulmasta monenlaisia yhteiskunnallisia epäkohtia tai psykologisia ongelmia. Yhtenä teemana Silittäjässä esimerkiksi toistuu useammankin kirjan henkilön kohdalla ajatus siitä, että jokaisella pitäisi olla oikeus olla oma itsensä. – Moni kirjassa taistelee sen kanssa, että ulkopuolinen paine olla tietynlainen ajaa sen ohi, minkälainen haluaisi olla tai kokee olevansa.   Pettersson on kirjoittanut romaaneja opettajan työnsä ohessa. Silittäjää kirjoittaessaan hän sai apurahan, jonka avulla pystyi keskittymään kirjoittamiseen kolme kuukautta virkavapaalla. 7.–9 -luokkalaisille oppilailleenkin hän on kirjallisesta työstään kertonut, mutta molempien rikosromaanien kohdalla painottaen sitä, että ne eivät ole tarkoitettu heille. Nyt Pettersson keskittyy opettamiseen, mutta jatkosuunnitelmissa on kirjoittaa jotakin nuorille, sillä hän haluaa innostaa nuoria lukemaan. – Fantasiatrilogiaa olen suunnitellut. Realistista nuortenromaania en pystyisi kirjoittamaan, sillä en usko että 51-vuotiaana pääsisin nuorten kieleen kiinni. Mutta fantasia on genre, jossa voi ilmaista yleiskielisemmin ja etäännyttää kuvitteelliseen miljööseen tai menneeseen. Muutkaan suunnitelmat eivät liity dekkareihin, vaikka ei sellaisenkaan kirjoittaminen poissuljettua ole. – Yhtenä olisi aikuisille suunnattu realistinen romaani ja toisena kauhuromaani.