Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kotkat tutun miehen komentoon

Kiekkokautta valmistellaan ympäri Suomea epävarmoissa tunnelmissa. Koronan varjostaessa kaikkea toimintaa tilannetta seuraillaan hetki kerrallaan. Uudessakaupungissa Jää-Kotkat valmistautuu kolmosdivarin sarja-avaukseen uusvanhan valmentajan komennuksessa. Tomi Uusitalo palasi vuoden tauon jälkeen lintuparven kaitsijaksi. – Tulin vakuuttuneeksi siitä, että meillä on riittävästi sitoutuneita pelaajia mukana. Toki meillä on yhteistyö Jyskeen kanssa, mutta emme halua olla liian riippuvaisia siitä. Kun innostuneita jätkiä oli tarpeeksi, niin halusin palata valmentamaan, Uusitalo perusteli. Viime keväänä eräänlaiseen pelastusoperaatioon osallistuneet, paluun jäille tehneet pelurit saivat hyvän fiiliksen pelaamiseen ja lähes kaikki jatkavat myös alkavalla sesongilla. Muutoksia kokoonpanossa on vähän yhtä piristävää poikkeusta lukuun ottamatta. Kotkat sai riveihinsä paluumuuttajan, jolla on lähes kymmenen vuoden kokemus Suomi-sarjan peleistä. Yli 200 peliä kyseisellä sarjatasolla neljässä eri joukkueessa tahkonnut hyökkääjä Toni Nurmi on uusikaupunkilaiskasvatti, joka oli jo ripustamassa hokkareita varaston nurkkaan. – Tarkoitus oli lopettaa, mutta Mykrän Petteri soitteli niin moneen kertaan, että päätin sitten jatkaa vielä. Mitään ihmeellisiä odotuksia kauden suhteen ei ole ja ihan hyvällä fiiliksellä palailen lapsuuden kotihalliin, Nurmi kommentoi. Uusitalon palapelissä Nurmi on erittäin näkyvä palanen. Kovempaan pelitempoon tottunut Nurmi pystyy auttamaan petolintua monin tavoin. – Hän on treeneissä jo osoittanut, että pelisilmää löytyy. Ehdottomasti iso apu meille, Uusitalo hehkutti. Viime kauden alussa Uusitalo vetäytyi valmennusvastuusta ja Juha Ropponen otti pestin vuodeksi. Nyt Ropponen on Uusitalon apuna ja vuorotöiden aiheuttamien työesteiden takia kahta koutsia tarvitaan välttämättä. Muut joukkueet lohkossa ovat Kiekko-67 (Turku), Kiekkohait (Salo), KJK (Kankaanpää), TarU (Tarvasjoki) ja uusi tuttavuus IFK Mariehamn. Kaksinkertaisessa sarjassa tulee kaikille kymmenen matsia ja 5. joulukuuta on syyskausi paketissa. Jää-Kotkien avausmatsi on kotiaskissa lauantaina 26. syyskuuta kello 18.15 Kiekko-67:aa vastaan.