Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sairaalamäelle uusia katuja ja parkkialueita – Mörnen mäen liikennesekamelskaan selkeyttä

A-sairaalan muutos Uudenkaupungin terveyskeskukseksi aiheuttaa ison mullistuksen Mörnen mäellä. Liikenne alueella on lisääntynyt sitä mukaa, kun vanhasta terveyskeskuksesta on siirretty palveluita A-sairaalan rakennukseen. Koko alueella ei ole tällä hetkellä varsinaisia katuja, vaan liikenne kulkee kaupungintalon ja A-sairaalan välisen piha-alueen läpi. Pysäköinti on piha-alueella nyt hyvinkin villiä. Autoja jätetään keskellä sijaitsevan viheralueen ympärille ja mistä sattuu paikka löytymään, koska varsinaiset pysäköintipaikat eivät riitä. Tähän liikennesekamelskaan on mietitty ratkaisua. Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo, että alueelle on suunnitteilla kaavaluonnos, joka muuttaa radikaalisti liikennöintiä. – Alueelle on tarkoitus tehdä kaksi uutta katua ja nimetä ne. Läpiajoliikenne vihreän talon edestä kielletään. Ajoliikenne Golfravintolaan ohjataan jatkossa Lokalahdentieltä, josta pääsee myös Mörnen mäelle. Pihatieltä rakennetaan oma ajotie ravintolan pysäköintialueelle. Kaavaluonnoksessa esitetään myös kolmea uutta pysäköintialuetta Mörnen mäelle. A-sairaalan, eli terveyskeskus A:n asiakaspysäköinti sijoitetaan rakennuksen päätyyn. Uusia parkkipaikkoja on tulossa 113. Lisäksi rakennuksen ympäristöön sijoitetaan useita invapaikkoja. Henkilöstön 55 autopaikan pysäköintialuetta on hahmoteltu rakennuksen taakse. Sairaalan edustalle rakennetaan ajoluiska, jota voivat käyttää taksit, ambulanssit sekä jättöliikenne. Kaavaluonnos on tulossa vielä tänä syksynä lautakuntaan. Arvela-Hellén toivoo, että alueen liikenneratkaisuja päästäisiin rakentamaan jo ensi vuonna.   Uudessakaupungissa on sekava tilanne, kun osa terveyskeskuksen palveluista on jo siirtynyt sairaanhoitopiiriltä hankittuun A-sairaalaan ja osa on yhä vanhassa terveyskeskuksessa. U-sote on päättänyt nyt nimetä rakennukset mahdollisimman selkeästi, jotta asiakkaat löytävät perille. A-sairaala on jatkossa terveyskeskus A, sen vieressä sijaitseva vihreä rakennus on terveyskeskus B ja terveyskeskus C on vanha terveyskeskus. Terveyskeskus A:ssa toimivat jo neuvolat ja perhekeskus (1. kerros), Tyksin psykiatria (2. kerros), fysioterapia, toimintaterapia, puheterapia ja ravitsemusterapia (3. kerros), työterveyshuolto (4. kerros) sekä mielenterveys- ja päihdeyksikkö (5. kerros). Kaikki palvelut perhekeskusta lukuunottamatta ovat koko yhteistoiminta-alueen käytössä. Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantasen mukaan yhteistoiminta-alueen kunnat voivat ostaa myös perheneuvolapalveluita.   Vanhassa terveyskeskuksessa ovat yhä avosairaanhoidon vastaanotot, suun terveydenhuolto sekä Kuunarin tilat. Avosairaanhoito siirtyy A-rakennukseen ensi vuoden alussa. – Tavoitteena on, että muutto on helmikuussa 2021. – Vihreään taloon muuttavat hammashuolto ja Kuunari viimeistään kesäkuussa, kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo. Koronan aiheuttama poikkeustilanne on heijastunut muun muassa vihreän talon, eli B-rakennuksen, remonttiin, kun osa työmiehistä palasi keväällä kotimaahansa Viroon. Työt ovat nyt tauon jälkeen jälleen jatkuneet. Vanha terveyskeskuksen rakennus, eli C-rakennus, puretaan sen jälkeen, kun kaikki palvelut on saatu siirrettyä A- ja B-rakennuksiin.