Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vain tässä hetkessä – Raimo Mattssonin teosten teemana on aika

Naishahmo vailla käsiä, vailla ilmeitä. Härkä vailla silmiä. Kuvataiteilija Raimo Mattsonin teokset ovat aluksi häkellyttäviä, kunnes alkaa tajuta: – Aukot on jätetty täytettäväksi. Katsoja täyttää ne mielikuvillaan. – Haluan, että maalaukseni ovat kuin runoja. Ne jättävät tilaa katsojalle, Mattsson selittää.   Tänä vuonna Mattson on pitänyt useita näyttelyitä, joissa on ollut teemana aika. – Ajan kanssa voi tarkoittaa, että teokset on luotu rauhassa ja ajallisesti viiveellä. Se voi myös tarkoittaa, että katsoja viettää ylimääräisen ajan teoksen edessä löytääkseen syvempiä tarkoituksia. – Me kuljemme ajan kanssa, samaan suuntaan ja samaan tahtiin, Mattsson selittää teostensa tavoitetta, joka saavutti hyvin yleisön näyttelyn avajaisissa Runonkulman galleriassa. Kukin paikalle tullut tulkitsi teoksia omalla tavallaan. Naisten kasvot täydentyivät mielessä niillä tunteilla, joita itse koki. Se oli taiteilijan tarkoituskin. Mattssonin teoksissa toistuvat samat aiheet: naisfiguurit, enkelit, härät, rantaviiva. Taiteilija sanoo, että aina kun hän tavoittelee uutta aihetta, hän päätyy sittenkin vanhaan. On haastavaa aloittaa kaiken harjoittelu alusta, kun on treenannut näillä aiheilla vuosia. – Olen maalannut -80-luvulta alkaen. – Tavaramerkkini on hyvin pelkistetyt teokset. En pidä kasvoja tai käsiä tarpeellisina, koska en halua esittää valmista tarinaa. Yleisöä ovat puhutelleet erityisesti enkelihahmot ja punaiset härät. Härät monet kokevat maskuliinisina ja enkelit feminiinisinä, vaikka toisinkin voisi olla. Akryylimaalauksia täydentävät valutusviivat, jotka keventävät raskaampia vetoja. Raimo Mattsson on kalastajan poika, silti luonto ei ole teosten pääosassa. Ovatko aiheet lähtöisin enemmän hänen opetusalastaan, uskonnoista? – Uskonnonopettajan ammatilla ei ole mitään tekemistä maalaamiseni kanssa, Mattsson kumoaa. Hän uskoo, että enemmän taiteen tekemiseen vaikuttaa hänen suhteensa musiikkiin. Mattsson on ollut nuorena rockmuusikko. Musiikillisella puolella hän on siirtynyt viime vuosina klassiseen ja jazzmusiikkiin. – Musiikissa koen samoin kuin kuvataiteessa. Pidän musiikista ilman laulua, se on jotenkin ilmavampaa. Kuvataiteessakaan en halua selittää liikaa. Raimo Mattssonin Ajan kanssa -näyttely on esillä Runonkulman galleriassa 26.9. asti.