Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Hoitajien koronalisä, missä viipyy?

Koronaepidemia on murjonut meidän yhteiskuntaa ja vaikeuttanut meidän kaikkien elämää. Suomen hallitus Sanna Marinin johdolla on tehnyt hienoja asioita ja nopeasti, mutta ovat unohtaneet hoitajat. Hoitajat ovat altistaneet itsensä päivittäin koronaepidemiaan työssään hoitaessaan potilaita. Aluksi he joutuivat tekemään työtä ilman kunnollisia suojavarusteita ja kovan paineen alla, kun epidemia oli uusi ja tuntematon. Moni sai tartunnan itse. Suojavarusteiden kanssa työ ei mitenkään helpottunut. On varmaan hyvin tuskallista työskennellä suojavarusteissa, jotka muistuttava avaruuspukua. Hoitajat ovat ns. hiljainen kansa. He tekevät työtään vaikeissa oloissa ja hyvin. Meillä Suomessa on erilaisia jäänteitä työehtosopimuksissa ja yksi erikoista on ns. saunalisä, jota maksetaan Paperiliiton ja ahtaajien työehtosopimuksien mukaan. Paperiliiton sopimuksen mukaan saunalisää saa, jos työvuoro osuu lauantaiaamun klo 6 ja sunnuntaiaamun klo 6 väliin. Jäänne on jostain 1950-luvulta, kun olivat ns. yhteissaunat käytössä, eikä ollut mahdollisuutta saunoa omalla saunavuorolla. Melkein kaikilla Paperiliiton jäsenillä on nyt omat saunat, niin tuntuu aika erikoiselta lisältä. Tämä oli vain yksi esimerkki työehtosopimusten kirjavuudesta. Hoitajat tarvitsevat ehdottomasti koronalisän. Nyt on jaettu rahaa hyviin tarkoituksiin tässä vaikeassa tilanteessa, mutta yksi ryhmä on unohdettu lupauksista huolimatta, hoitajat. Koronalisä voidaan maksaa hoitajille jälkikäteen kertakorvauksena kuten Saksassa. Meille on tulossa toinen aalto koronaepidemiaa, niin kertakorvaus on maksettava sitä ennen, että hoitajilla säilyy työmotivaatio. Muistakaa pestä kädet. Juhani Jokinen Masku