Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Maalaisjärki käyttöön

Kurittulan koulussa Maskussa jouduttiin viime viikolla määräämään sata lasta ja viisi opettajaa karanteeniin, koska yhdellä lapsella oli todettu koronatartunta. Vastaavia tapauksia on ollut muuallakin Suomessa. Kurittulan koulun rehtori ja opettajat joutuivat kuitenkin ikävään some-ryöpytykseen. Opettajia syyteltiin välinpitämättömyydestä ja myös Turun Sanomat uutisoi, että altistuneiden suuri määrä johtui siitä, ettei oppilaita pidetty erillään (21.8.). Syyttely tuntuu kohtuuttomalta, kun koulu nimenomaan varotoimena asetti näin laajan karanteenin. Lisäksi koulu järjestää karanteeniin määrätyille oppilaille etäopetusta. Vaikka oppilaiden ruokailuja ja oppituntien alkamista porrastetaan, kouluilla ei kyetä millään välttämään täysin altistusriskejä. Kouluilla ei ole opetusryhmille esimerkiksi omia sisääntuloja eikä erillisiä vessoja. Tehostettukaan siivous ei takaa sataprosenttista virussuojaa. Syyttely ei koskaan johda mihinkään hyvään, mutta ihmisten hermostumisen ymmärtää. Perheissä mietitään, montako karanteenia tänä syksynä on vielä edessä ja miten lasten koulutyö sujuu. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta jäädä töistä kotiin tai tehdä etätyötä. Vähintään yhtä stressaava tilanne on päiväkoti-ikäisten perheissä. Normaalina syksynä pienet lapset ovat vähän väliä pienessä nuhassa. Nyt jokaisesta aivastuksesta pitää jäädä kotiin ja hakeutua koronatestiin. Myös työpaikoilla syksystä tulee vaikea, jos sairauslomien lisäksi poissaoloja kertyy paljon myös karanteenien vuoksi. Hallitus on etsinyt keinoja, miten pitää yhteiskunta toiminnassa. Yhtenä keinona hallitus on linjannut, että koronatesteihin pitää päästä ja testitulos saada nopeasti. Linjaus sinällään on hyvä, mutta resurssit tuskin siihen riittävät. Keväällä testauskriteerit olivat hyvin tiukat. Testi tehtiin vain, jos sairaalla oli vakavia oireita. Nyt testejä tehdään päivittäin tuhansia enemmän kuin pahimpaan korona-aikaan maalis-huhtikuussa. Nyt testatuista näytteistä positiivisia on ollut noin 0,3 prosenttia (HS 21.8.). Osumatarkkuus on heikko. Lääketieteen tohtori Heikki Pälve kommentoi somessa, että lasten oirekuvaa pitäisi selventää ja sen avulla rimaa testiin hakeutumiseen nostaa. Poliitikkojen ja lääkärikunnan pitäisi nopeasti löytää yhteinen, selkeä linja, miten tästä koronasyksystä selvitään. Nyt tarvitaan maalaisjärkeä.