Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kurittulasta karanteeniin

Kurittulan alakoulun oppilaalla todettiin koronavirustartunta viime keskiviikkona. Terveysviranomaiset ovat määränneet altistuneet henkilöt karanteeniin ja heille on annettu ohjeet, miten toimia karanteenissa. Karanteenissa oleville oppilaille alkaa etäopetus. Oppikirjojen, tarvikkeiden ja tietokoneiden jako oppilaille käynnistyi maanantaina 24. elokuuta. Etäopetukseen liittyvistä asioista tiedotetaan Wilman kautta. Muiden oppilaiden koulunkäynti jatkuu edelleen aiemmin annettujen koronaohjeistusten mukaisesti. Esimerkiksi liikkuminen koulun sisällä ja ulkopuolelle on porrastettu. Näin oppilasryhmät eivät sekoitu päivän aikana. Myös käsihygieniaan kiinnitetään edelleen erityistä huomiota eikä kouluun saa tulla oireisena. Kurittulan koulun tilannetta seurataan yhteistyössä eri vastuualueiden viranomaisten kanssa. Mahdollisista muutoksista ja toimenpiteistä tiedotetaan mahdollisimman nopeasti. Ensisijaisina viestintäkanavina toimivat Wilma ja kunnan verkkosivut.