Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sihy-keskukseen tulee hiljaista ja toiminnallista tilaa

Projektipäällikkö Marko Kivistö selitti yleisötilaisuudessa, miten tilat jakaantuvat rakennuksessa. Ns. nollakerrokseen sijoittuvat käsitöiden ja teknisten töiden sekä kotitalouden tilat. Ensimmäisessä kerroksessa on kaupunkiverstas, joka mahdollistaa monenlaista tekemistä aina musiikista ja teatterista 3D-tulostukseen ja lisätyn todellisuuden käyttöön. Oppimistilat sijoittuvat toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Kivistö korosti, että rakennukseen tulee myös luokkamaisia tiloja, jotka ovat joustavia. – Olimme Maskussa tutustumassa siirtoseinäratkaisuihin ja kohtasimme siellä tyytyväistä opettajakuntaa. Myös monitoimihalli on muuntuva. Hallissa voi pelata esimerkiksi koripalloa kahdella kentällä, lentopalloa, salibandya, futsalia ja sulkapalloa. Budolajeille, tanssille ja yleisurheilulle on omat tilansa. Monitoimihallissa voi hypätä jopa korkeutta. Myös kuntosali kuuluu suunnitelmaan. Rakennukseen tulee myös iso sali, jossa voidaan järjestää ylioppilaskirjoitukset, valtuuston kokoukset ja jota myös esimerkiksi yritykset voivat käyttää. Tavoitteena on ollut sihy-keskus, joka on eri käyttäjien käytössä aamusta iltaan.